Kuva: Senja Rapila

Jannika B äitiydestä ja urastaan: "En ole ehtinyt olla hyvä kotiäiti"

08.11.2017 13:15 - Katariina Auvinen

Laulaja kertoo, että hän haluaa käyttää vapaa-aikansa perheen kanssa olemiseen.

Laulaja Jannika B, 32, julkaisi uuden kappeleen, Riisu kokonaan, aivan vähän aikaa sitten. Hän on ollut muutenkin kiireinen, koska nainen on osallistunut Tähdet, tähdet -ohjelmaan. Nainen on hiljalleen palannut musiikin pariin äitiyslomalta.

Laulaja on naimisissa Apulanta-yhtyeen Toni Wirtasen kanssa ja heidät pitää kiireisenä kotipuolessa kaksivuotias Martta-tytär. Kiireestä huolimatta, Jannika B tuntuu olevan enemmän sinut itsensä kanssa kuin koskaan ennen. 

Hän on oppinut omien sanojensa mukaan priorisoimaan elämäänsä paljon paremmin. 

- En aseta itselleni mitään paineita esimerkiksi äitiydestä tai urasta, koska täydellisyyttä ei ole olemassa. Tällä hetkellä meidän kotimme näyttää räjähtäneeltä kaatopaikalta, koska en ole ehtinyt olla hyvä kotiäiti. Mielummin vietän vapaa-aikani perheeni kanssa kuin siivoamalla, koska perheeni on tärkeintä minulle, Jannika B kertoo Voice.fi:lle antamassaan haastattelussa. 

- Olen oppinut sen väkisin. Ymmärsin, että ihminen ei voi repiä itseään joka paikkaan. Aikaa on vuorokaudessa rajallinen määrä. Sen voi käyttää joko elämällä tai suorittamalla. Olen valinnut elämisen, hän sanoo. 

"Lässytän niin miehelleni kuin lapselleni" 

Jannika myöntää olevansa ihminen, joka kertoo rakkailleen monta kertaa päivässäkin pitävänsä heistä.

- Myönnän, että lässytän niin miehelleni kuin lapselleni. Kerron heille monta kertaa päivässä, kuinka paljon rakastan heitä, nainen sanoo.

Hän on aina ollut avoin tunteidensa kanssa, mutta eräs kohtaaminen toi elämään uuden ohjenuoran. 

- Tapasin vuosi sitten naisen, joka oli kolme kuukautta ennen mennyt naimisiin. Heti kolme päivää häiden jälkeen naisen mies oli kuollut tapaturmaisesti. Ihmettelin, miten sellaisesta tragediasta voi edes selvitä. Nainen kertoo, että hän sanoi miehelleen aamulla, että hän rakastaa tätä. Mitään ei jäänyt sanottua, joten sillä hän selvisi tapauksesta, laulaja kertoo. 

Siitä lähtien hän on itse pyrkinyt pitämään saman ohjenuoran itsellään. 

- Aina kun lähden kotoa, pyrin sanomaan että välitän ja rakastan, Jannika kiteyttää. 

Katso Jannika B:n Tähdet, tähdet -esitys alta. 

Lue myös: Toni Wirtanen julkaisi kauniin kirjoituksen vaimostaan: "Hän on paras"

Kilpailut

Uusimmat