JVG:n uutuuskappaleessa muistellaan vuoden 1995 kultahuumaa – mukana myös Vesala

Kappale kuullaan 95-elokuvassa.

Julkaistu:

Joulukuussa ensi-iltansa saavasta 95-elokuvasta on julkaistu musiikkivideo.  95-elokuvan virallinen tunnuskappale on JVG:n (Feat. Vesala) Hombre, jonka musiikkivideolla liikutaan kultahuumasta tutuissa maisemissa ja nähdään ennennäkemätöntä materiaalia elokuvasta.

Kaksikko on oiva valinta tunnusbiisin tekemiseen. Molemmat miehet ovat nimittäin innokkaita urheilijoita.

VilleGalle pelasi jääkiekkoa Jokereissa A-junioreihin asti kunnes musiikkiura vei mennessään. Jalkapallo on taas ollut aina enemmän Jaren juttu. Silti kumpikin miehistä muistaa tarkalleen, miltä 95-voitto tuntui.

Maailmanmestaruuden jälkeisenä päivänä laulettiin koulussa ”Suomi on uusi maailmanmestari”. Vaikka oltiin vasta tokalla luokalla, niin sitä ei unohda koskaan, Jare ja VilleGalle muistelevat 7.5.1995 jälkeistä koko maan vallannutta kultahuumaa.

Hombre-kappaleella vierailee myös Paula Vesala. Vesalalle kappale kertoo siitä, kuinka ystävät tukevat toisiaan vaikeinakin aikoina.

– Hombre kuvaa mulle sitä, kuinka ystäväporukassa on vuosien mittaan muodostunut joukkuehenki, jossa jokainen on yhtä tärkeä osa jengiä. Se kertoo sisaruudesta ja veljeydestä.

Kappaleen pääset kuuntelemaan alta.

YouTube video