Kuva: AOP

Jim Carrey, 55, masennuksestaan: "Se ei voi enää hukuttaa minua"

24.11.2017 18:15 - Senja Rapila

Valehtelija, valehtelija -näyttelijä on tuonut valkokankaille täysin toisenlaisen ihmisen, mitä hän todellisuudessa on.

Myös huippukoomikko ja monen suosikkinäyttelijä Jim Carrey, 55, on monen ihmisen lailla kärsinyt elämänsä aikana masennuksesta. Vaikka hän onkin tähdittänyt ikimuistoisia komediaelokuvia, ei hänen elämänsä ole oikeasti niin ruusuista miltä se valkokankaalla vaikuttaa.

Jo vuonna 2004 Carrey kertoi, että hänen elämässään ja ylä- ja alamäkiä. Nykyään asiat kuitenkin vaikuttavat olevan paremmin.

- Tällä hetkellä minulla ei ole masennusta. Minulla oli se kuitenkin vuosien ajan, mutta tiedätkös, silloin kun sade tulee, se ei jää ikuisesti.  Se ei jää enää niin pitkäksi aikaa, että se voisi upottaa ja hukuttaa minut.

Jim Carrey käy myös tällä hetkellä oikeustaistelua entisen tyttöystävänsä kuolemasta. Suosikkinäyttelijän entinen tyttöystävänsä teki vuonna 2016 itsemurhan lääkkeillä, jotka hänen perheensä uskoo Carreyn antaneen hänelle.

- Olen sinut kaiken kanssa, mitä on tapahtunut. Jopa sen hirveän p*skan, tiedäthän, elämässä ja taiteessa.

Lähde: Unilad

Lue myös: Mitä tapahtui suosikkinäyttelijä Jim Carreyn, 55, kasvoille? Katso hämmentävät kuvat

Lue myös: Muistatko Valehtelija, valehtelija -elokuvan suloisen pikkupojan? Tältä hän näyttää nyt

Lue myös: Yhden minuutin puhe leviää netissä: "Saattaa muuttaa koko elämäsi"

Kilpailut

Uusimmat