Kuva: Getty Images

Katy Perry kehottaa fanejaan elämään omaa elämäänsä - "Olen myös uhri"

18.01.2018 08:45 - Katariina Auvinen

Perry kertoo, että hän ei mielellään jakaisi sosiaalisessa mediassa mitään.

Laulaja Katy Perry, 33, jakaa ahkerasti kuvia sekä videoita sosiaalisessa mediassa. Perry on kuitenkin puhunut suunsa puhtaaksi siitä, mitä mieltä hän sosiaalisen median palveluista on. Perry kertoo, että hän mielummin eläisi vain omaa elämäänsä, eikä julkaisisi mitään kuvia itsestään. 

Hän kuitenkin kertoo, että ulkopuolelta tuleva paine on niin suuri, että hän ei halua poistua sosiaalisesta mediasta. Perry kertoo, että tämän vuoksi hänen olo on kuin uhrilla. 

Hän on jopa kehottanut omia fanejaan elämään omaa elämäänsä niin, etteivät he välittäisi sosiaalisen median tuomista paineista tai kuvista. 

- Meidän pitää löytää tasapaino sen ympärille, mitä jaamme itsestämme netissä ja mitä emme. Minä koetan löytää sitä koko ajan, koska olen myös uhri samalla tavalla kuin muutkin, hän kertoo Daily Mail -julkaisulle. 

Esimerkiksi Instagramissa Perryllä on melkein 70 miljoonaa seuraajaa. 

Lue myös: Sinkkuna uuteen vuoteen! Katso ketkä Hollywood-julkkikset erosivat tänä vuonna

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat