Kuva: YouTube

Ruotsalainen Emmy, 41, rakastui lomamatkallaan kodittomaan mieheen - hehkuttaa onnellisuuttaan

31.01.2018 21:45 - Katariina Auvinen

Nainen tapasi miehen Amsterdamissa.

Ikinä ei tiedä, milloin rakkaus kolahtaa. Näin kävi ruotsalaiselle Emmy Abrahamsonille, 41, joka oli lomamatkalla Amsterdamissa vuonna 2006. Abrahamsonia lähestyi koditon ja likainen mies, Vic Kocula, joka kertoi naiselle tällä olevan uskomattoman kauniit silmät. 

- Tiesin heti, että Vic oli koditon, koska hänellä oli likaiset vaatteet, epäsiisti ulkonäkö ja likaiset kädet, Daily Mail -julkaisu uutisoi. 

Pariskunta jutteli toisilleen hetken vain huomatakseen, että heidän välillään leiskui enemmän kemiaa kuin kenenkään muun kanssa koskaan ennen. Kymmenen minuutin juttelun jälkeen pari sopi tapaavansa samalla viikolla samaisella penkillä, jossa he istuivat juuri silloin. 

Pariskunnalla on yhteensä kaksi lasta. (kuva: YouTube)

Kun Abrahamsonin piti palata silloiseen asuinkaupunkiinsa, Wieniin, Itävaltaan, hän arveli ettei tulisi näkemään miestä enää koskaan. Kolmen viikon kuluttua Abrahamsonia odotti kuitenkin yllätys, kun Kocula soitti hänelle kertoakseen, että hän oli päässyt matkustamaan Wieniin. 

Alkujaan Yhdysvalloista kotoisin oleva Kocula oli tullut reppureissaamaan Eurooppaan, mutta häneltä oli loppuneet rahat. Mies oli päättänyt, ettei hän ollut valmis palaamaan takaisin kotimaahansa, joten hän nukkui kadulla sen sijaan. 

Kocula kertoi ensin kerjänneensä rahaa, jolla hän pystyi elämään sen päivän. Äkkiä kuvioihin astui kuitenkin alkoholi. 

- Se tunne, kun ymmärrät olevasi koditon alkoholisti, ei ole mairitteleva, hän sanoo. 

Emmy Abrahamson päätti kirjoittaa kirjan heidän erikoisesta kohtaamisestaan. Nykyisin, yli kymmenen vuotta myöhemmin, pariskunta on naimissa ja heillä on kaksi lasta. Kocula työskentelee sähköinsinöörinä. 

Lue myös: Mies meni juttelemaan kodittomalle miehelle - paljastui hänen veljekseen

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat