Kuva: Getty Images

Hollywood-näyttelijätär avoimena kipeästä vaivastaan: "Mieheni imi maidon rinnoistani ulos"

06.02.2018 17:15 - Senja Rapila

Kristen Bell kertoo kärsineensä mastiitista, rintatulehduksesta, joka on ollut seurausta maidon pakkautumisesta rauhasiin.

Näyttelijä Kristen Bell on kertonut tuoreessa haastattelussa kärsineensä mastiitista sen jälkeen, kun yksi hänen tyttäristään lopetti yhtäkkiä maidon juomisen.

Kyseessä on kipeä rintatulehdus, jota esiintyy 3-6 prosentilla imettävistä äideistä. Useimmiten tulehdus on bakteerin aiheuttama, mutta joskus se voi olla seurausta maidon pakkautumisesta rauhasiin. Joskus tulehdus johtaa jopa 40 asteen kuumeeseen ja rintaan voi nousta paise. Mikäli kuume ei kuitenkaan nouse, rinnan tyhjentäminen edistää mastiitin parantumista. 

Bell kertoo, että hänen tapauksessaan maito pakkautui rauhasiin ja apu oli kaukana, koska he olivat matkustaneet perheen kanssa Atlantaan asti. Bell joutuikin näyttelijämiehensä Dax Shepardin kanssa keksimään keinon, jolla näyttelijättären kipuja voitaisiin lievittää.

- Joten sanoin miehelleni: 'Sinun pitää imeä tämä ulos. Voimme puhua siitä, voimme tehdä siitä suuren ja vaivaannuttavan asian, tai sitten sinä vain imet', Bell kertoo haastattelussa.

- Ja se toimi! Hänellä oli vieressään kuppi, mihin hän sylki sen jälkeen kun oli imenyt. En ole koskaan elämässäni ollut niin rakastunut kuin tuolloin.

Kristen Bell ja Dax Shepard. (kuva: Getty Images)

Lähde: Women's Health

Lue myös: Tuoreita äitejä piinaa vaiettu terveysongelma: 'Pakko päästä ensiapuun'

Lue myös: Näyttelijäkaunotar Kristen Bell julkaisi intiimejä synnytyskuvia - katso

Lue myös: Hollywood-kaunotar Kristen Bell puhuu rehellisesti äitiydestä: "Päivittäin tekee mieli kiljua"

Kilpailut

Uusimmat