Kuva: Getty Images

Räppäri Nicki Minaj katosi julkisuudesta, fanit huolestuivat: "Onko hän elossa?"

07.02.2018 13:45 - Senja Rapila

Some-hiljaisuuden lisäksi Minaj ei ole osallistunut mihinkään suurimpiin musiikkialan tapahtumiin tai -gaaloihin tänä vuonna.

Räppäri Nicki Minaj, 35, on kadonnut yllättäen sosiaalisesta mediasta vuoden vaihteessa. Artisti on julkaissut viimeisimmän Twitter-kirjoituksensa 26. päivä joulukuuta ja viimeisimmän Instagram-päivityksensä tähti on tehnyt 30. päivä joulukuuta.

Minaj ei ole myöskään osallistunut mihinkään suurimpiin musiikkialan tapahtumiin tai -gaaloihin tänä vuonna, kuten Grammy-gaalaan.

Fanit ovat ymmärrettävästi huolestuneita siitä, mitä tähdelle on käynyt.

"Onko hän elossa?"

"Kaipaamme sinua enemmän kuin mitään muuta, räpin kuningatar."

Monet kuitenkin uskovat, että artisti on vain kiireinen töidensä tiimoilta.

"Kun joku katoaa näin, se tarkoittaa sitä, että jotain ainutlaatuista tapahtuu."

Minaj on aiemmin viime vuonna kertonut, että hänen tuore levynsä tulee olemaan miljoona kertaa "eeppisempi" kuin mikään muu, mitä hän on aiemmin julkaissut. Saa nähdä, näemmekö kevään aikana täysin uuden ja erilaisen Nicki Minaj'n.

Lähde: Music News

Lue myös: Nicki Minaj poseeraa rinnat paljaana - pelkät tasselit nännien peittona

Lue myös: Nicki Minaj täytti 35 vuotta - katso, miltä roisi tähti näytti viattomana teininä

Lue myös: Julkkisten Instagram-tilit täyttyvät "LB"-kommenteista - mitä ihmettä se tarkoittaa?

Kilpailut

Uusimmat