Kuva: Senja Rapila

Ensimmäistä lastaan odottava Petra, 31: "Pelko ja huoli alkavat positiivisesta raskaustestistä"

27.02.2018 18:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Kun perheeseen saapuu vauva, muuttuu moni asia.

Petra Soikkeli, 31, on media-alan moniammattilainen. Hän työskentelee radiojuontajana NRJ:llä, missä hän juontaa kanavan päiväohjelmaa. Sen lisäksi hänellä on toinen työ pr- ja viestintätoimistossa. Tämän lisäksi hän odottaa kevättä täysin uudenlaisin tuntein, sillä perhe täydentyy pian toivotulla pienokaisella.

Soikkelin mukaan perheen perustaminen on ollut hänelle, ja hänen miehelleen, Samulille, alusta saakka selvää.

- Fiilis on todella ihana ja kaikki tuntuu luontevalta. Olemme puolisoni kanssa puhuneet suhteen alusta asti siitä, että haluamme molemmat lapsia. Siksi tämä raskaus oli todella onnekas sattuma. Ajattelin, että siinä saattaa mennä pitkäänkin, mutta kaikki kävikin todella nopeasti. Se vähän yllätti, Soikkeli kertoo Voice.fi:n haastattelussa. 

Nopeuden myötä myös pelko nosti päätään.

- Pieni pelko onkin siitä, että kun tämä meni niin helposti, niin varmasti jotain sattuu vielä. Olen nimittäin hiukan taikauskoinen. Ihan mitä tahansa voi sattua. Pitää vain elää päivä kerrallaan. Koskaan ei voi tuudittautua tai pitää mitään itsestään selvänä.

Raskaus on sujunut hyvin, pahoinvointia lukuun ottamatta. Suurimmat hämmennyksen aiheet liittyvätkin vahvasti päänsisäiseen maailmaan.

- En osannut varautua siihen, että tämä pelko ja huoli alkaa positiivisesta raskaustestistä - siitä, kun näkee plussan tikussa. Se alkoi heti ja kestää varmaan koko eliniän. Se on tavallaan myös pelottavaa. Toki tässä sitä nyt sitten kasvetaan äidiksi, Soikkeli pohtii. 

(kuva: Senja Rapila)

Soikkelin mukaan outoa on myös se, että pienet asiat ovatkin yllättäen saaneet suuret mittakaavat.

- Eteen on kuitenkin tullut sellaisia vaaroja, joita ei ole edes aiemmin osannut ottaa huomioon. Itse tajusin esimerkiksi sen, että jäykkäkouristusrokotukseni ei ole voimassa, ja raskaana en halua sitä ottaa. 

- Kerran kaaduin ihan suoraan vatsalleni. Säikähdin kovasti, mutta onneksi kaikki oli hyvin. Eihän tuollaista pientä kaatumista yleensä edes ajattele, mutta raskaana sekin saa erilaisen mittakaavan.

"Kasvamme vauvan myötä"

Jokainen perheellinen tietää, että parisuhde muuttuu lasten mukana. Soikkelia se ei pelota.

- On itsestään selvää, että parisuhde muuttuu ja meilläkin se on muuttunut jo todella paljon. Uskon kuitenkin, että me kasvetaan vauvan myötä.

- Puolisostani tulee loistava isä ja hän on nyt jo suurena tukena. Toki hänelle asia ei vielä ole täysin konkretisoitunut, mikä on aiheuttanut ristiriitoja. Esimerkiksi ajankäyttö on sellainen, mistä on tullut riitaa. Itse kun ei enää jaksa samaan malliin, ja toisen elämä ei vielä sinällään ole muuttunut. Ne ovat kuitenkin asioita, jotka muuttuvat lapsen syntymän jälkeen.

Sen sijaan suurin pelko liittyy siihen, osaako itse toimia aina niin, että mitään pahaa ei pääse tapahtumaan.

- Pelottaa, että ei ole olemassa sellaisia vinkkejä, joita noudattamalla mitään pahaa ei tapahdu. Sitä vain joutuu tekemään kaikki päätökset itse ja toivoo samalla, että tekee oikein.

- Vastuu on valtava, ja se on ihan kamalaa. Aiemmin oli vastuussa vain itsestään ja huiteli miten vaan. Nyt se on iskenyt kuitenkin todella lujaa päin naamaa, että kaikki mitä minä päätän, vaikuttavat myös häneen.

(kuva: Senja Rapila)

Soikkeli myöntääkin, että elämässä asioiden tärkeysjärjestys on mennyt täysin uusiksi viimeisten kuukausien aikana.

- Elämässäni mikään muu ei ole tällä hetkellä tärkeämpää kuin se, että minä, vauva ja mieheni voidaan hyvin ja olemme terveitä. Työ, raha ja kaikki muu on rehellisesti sanottuna toistarvoista.

Muutos ajatusmaailmassa on näkynyt myös työelämässä.

- Minusta on tullut aika suorasanainen. Olen aina ollut supertunnollinen työntekijä, mutta nykyään sanon kyllä herkästi, jos koen olevani liian väsynyt.

"Unelmat tuskin täyttyvät"

Soikkeli myöntää, että on leikitellyt ajatuksella siitä, millainen äiti hän tulee olemaan. Hän kuitenkin tiedostaa sen, että unelmat tuskin käyvät kaikilta osin toteen.

- Vaikka tietenkin unelmoin siitä, millainen äiti haluan olla, niin ne unelmat tuskin täyttyvät. Eteen saattaa nimittäin tulla mitä vaan. Ideaalitilanteessa haluaisin kuitenkin olla äiti, joka kannustaa ja tsemppaa. Ihan sama mitä lapsi haluaa elämässään tehdä, niin minä en olisi se, joka lyö häntä maahan.

- Haluan myös tehdä lapsesta avarakatseisen. Haluan näyttää erilaisia kulttuureja ja ihmisiä.

Suurimmaksi tavoitteekseen Soikkeli kertoo kuitenkin sen, että hän ei halua siirtää omia ikäviä ajatuksiaan eteenpäin.

- En halua tartuttaa omia katkeruuksia, ennakkoluuloja ja pelkoja lapseen. Haluan, että hänestä kasvaa yksilö, joka saa tehdä omat päätöksensä itse. Haluaisin antaa sellaiset arvot, jotka eivät ole tuomitsevia, hän kertoo.

Mielenkiintoista on myös se, että Soikkeli kertoo raskauden muuttaneen myös hänen ja hänen vanhempiensa suhdetta.

- Sen jälkeen, kun tulin raskaaksi, olen nähnyt omat vanhempani ihan eri tavalla. Meillä on nykyään ihan erilainen suhde. Keskinäinen riitely on vähentynyt, eivätkä he enää ärsytä minua, sillä ymmärrän heitä, Soikkeli kertoo.

Soikkeli kertookin, että aikoo ammentaa kasvatuksellisesti myös omasta lapsuudestaan. Etenkin rauhoittuminen metsän keskellä on sellainen asia, minkä hän haluaa siirtää myös lapselleen.

- On tärkeää, että lapselle ei aina anna valmiita virikkeitä. Esimerkiksi me kävimme lapsena paljon metsässä ja se on perinne, jota itsekin haluan pitää yllä. Koen olevani melko perinteinen kasvattaja. Olen sitä sukupolvea, joka arvostaa vielä sellaisia tavallisia asioita.

"Ketään ei voi suojella loputtomiin"

Yksi nykyajan suurimmista vanhemmuuskysymyksistä liittyy internetiin. Moni pohtii sitä, voiko lapsesta laittaa kuvia omalla Facebook- tai Intagram-tilille, ja jos voi, millaisia ne voivat olla?

Soikkelilla on asiaan selkeä näkemys.

- Tulen varmasti laittamaan lapsestani kuvia nettiin, sillä onhan kyseessä todella ihana asia. Mutta haluan, että hän saa itse päättää millaisia kuvia hänestä julkaistaan. En usko, että laitan julki kuvia, joissa kasvot näkyvät. Varmasti myös sääntelen sitä, kuka kuvat näkee.

Internet tulee myös olemaan asia, joka varmasti näkyy lapsen elämässä ihan eri tavalla, kuin Soikkelin omassa lapsuudessa. Uhkakuvat netin vaaroista Soikkeli ottaa tosissaan, mutta ei usko silti siihen, että hysteriaan olisi mitään aihetta.

(kuva: Senja Rapila)

- Maailmaan on tullut paljon uusia uhkia. Omaa lastani yritän kuitenkin valmistaa maailmaan niin, että voin luottaa siihen, että hän tekee sellaisia päätöksiä, jotka pitävät hänet turvassa. Ketään ei voi suojella loputtomiin, ei edes omaa lastaan. Aina voi sattua mitä tahansa.

Muutaman kuukauden päässä siintävä laskettu aika jännittää. Samoin kotiin jääminen.

- Olen kuullut, että se on yksinäistä. Kun vauva ei puhu, se on kuin olisi kotona elävän nuken kanssa ja se kuulostaa hiukan hurjalta. Mietin kuitenkin sitä, että se on lopulta todella lyhyt aika. Haluan ottaa siitä kaiken ilon irti, koska se on kuitenkin todella ainutlaatuista, Soikkeli pohtii.

Vaikka uusi raskaus ei vielä olekaan ajankohtainen, on tulevaisuudelle haaveita. Niiden suhteen Soikkeli on kuitenkin realistinen.

- Jos kaikki menee hyvin, niin tietenkin haluaisin lisää lapsia. En kuitenkaan pidä sitä itsestään selvyytenä. Olemme todella onnekkaita, jos niin käy.

Lue myös: Voiko nainen tulla raskaaksi raskauden aikana? Hämmentävä kysymys ratkaistiin

Lue myös: Merkit, jotka saattavat paljastaa raskauden jo ennen positiivista testiä

Kilpailut

Uusimmat