Kuva: Handout

Johanna Kurkela teki albumin puolisonsa Tuomas Holopaisen kanssa - "Unohdin, että olemme pari"

28.02.2018 20:15 - Iiro Myllymäki

Pariskunnan yhteinen Auri-projekti sai kaksikon heittäytymään täysillä musiikin vietäväksi.

Suomenkielisestä soolomateriaalistaan tunnettu laulaja Johanna Kurkela sekä Nightwish-muusikot Tuomas Holopainen ja Troy Donockley muodostavat yhdessä Auri-yhtyeen, jonka debyyttialbumi ilmestyy 23. maaliskuuta. Johanna Kurkela ja Tuomas Holopainen ovat paitsi musiikillisia kumppaneita, myös aviopari. Pariskunta oli aiemmin tehnyt musiikillista yhteistyötä Holopaisen säveltämällä Roope Ankka -albumilla, mutta nyt Aurin kanssa yhteistyö oli paljon tiiviimpää. Aurin jäsenet loivat kappaleet alusta loppuun yhteisvoimin.

Kurkela ja Holopainen kertovat Voice.fi:n haastattelussa, että he eivät suhtautuneet toisiinsa aviopuolisoina albumia tehdessään. Holopaisen mukaan kaikki Aurin jäsenet uppoutuivat täysillä musiikintekoon ja keskittyivät vain siihen.

- Kun teimme albumia, en missään vaiheessa tainnut ajatella työskenteleväni puolisoni kanssa. Työskentelin kahden mahtavan ihmisen kanssa. Ei se mennyt niin, että ”no niin vaimo, mennään yläkertaan työstämään Auria”, ei lainkaan noin, Holopainen sanoo.

- Tuo on meille hyvin vieras tapa ajatella. Unohdin, että olemme pari, Kurkela sanoo levytysprosessista.

- Niin minäkin unohdin, Holopainen komppaa.

Aurin debyyttialbumi julkaistaan maaliskuun 23. päivä. (kuva: Handout)

Pariskunta kertoo, että Aurin musiikkia tehdessään heidän ympäriltään katosi kaikki muu eivätkä he miettineet arkensa asioita, kuten parisuhdetta.

- Totta kai meillä kaikilla on oma arkemme, josta selvitä, mutta elämässä on niin paljon muutakin. On muutakin kuin asuntolainat ja avioliitot ja tällaiset tavanomaiset asiat. Kun me kolme olemme yhdessä, tuo kaikki katoaa. Me vain olemme, Kurkela luonnehtii.

Johanna Kurkela ja Tuomas Holopainen ovat varjelleet yksityiselämäänsä ja suhdettaan julkisuudelta tarkkaan. Jotain he ovat kuitenkin suhteestaan raottaneet julkisuuteen. He ovat esimerkiksi kertoneet, että heillä on tapana piirtää vuosittain makuuhuoneensa seinälle kiinnitettäväksi eräänlainen aarrekartta, jossa on lukuisia saaria. Kukin saari edustaa jotain parin unelmaa tai tavoitetta. Kun unelma on toteutunut, saari on ikään kuin valloitettu ja seuraavana vuonna tätä saarta ei enää karttaan piirretä. Aurin albumi oli kaksikolle yksi tällainen unelma, ja se saari on nyt valloitettu.

- Nyt voimme piirtää sinne seuraavan Aurin levyn, Johanna Kurkela suunnittelee.

Lue myös: Nightwish-muusikoiden ja Johanna Kurkelan Auri-yhtye julkaisi uuden singlen - katso lyriikkavideo

Kilpailut

Uusimmat