Ongelmia paratiisissa? Justin Bieber ja Selena Gomez pitävät taukoa suhteestaan

Pariskunta on kokenut valtavaa ulkopuolista painetta, joka on kohdistunut heidän parisuhteeseensa.

Julkaistu:

Laulajat, Justin Bieber ja Selena Gomez, löysivät viime syksynä toisensa uudelleen. Pariskunta aloitti seurustelun jo vuonna 2010, mutta he erosivat toisistaan neljä vuotta myöhemmin. Rakkaus roihahti uudelleen kolmen vuoden eron jälkeen, kun Bieber kuuli Gomezin terveysongelmista. 

Nyt Marie Claire -julkaisun mukaan pariskunta olisi taas kohdannut ongelmia, jonka johdosta he olisivat päättäneet pitää taukoa suhteestaan. Lähteen mukaan pari olisi päättänyt antaa toisilleen tilaa elää omaa elämäänsä. Suhde ei olisi julkaisun mukaan kuitenkaan päättynyt. 

– He molemmat ovat tunteneet valtavaa painetta ulkopuolelta, joka on kohdistunut erityisesti julkisuuden puolelta heidän suhteeseensa, lähde kertoo. 

Gomezin lähipiiristä on luotu myös painetta suhteelle. Esimerkiksi naisen äiti on ollut pöyristynyt siitä, että laulajatar on palannut yhteen Bieberin kanssa. Äiti on ilmaissut julkisuudessakin suoraan, että hän ei usko Bieberin tekevän hyvää hänen tyttärelleen. 

Lue myös: Selena Gomez hakeutui hoitoon mielenterveysongelmien vuoksi – syynä Bieber?

Lähde: Marie Claire