Kuva: Shutterstock
Netflixiä kritisoidaan lukuisista tupakointikohtauksista - katso missä sarjassa nähdään eniten
Netflixiä eivät koske samat rajoitukset, kuin tv-sarjoja.
Netflix on saanut tupakoimattomuuden puolesta puhuvan järjestön älähtämään. Järjestön mukaan suoratoistopalvelussa nähdään huomattavan paljon kohtauksia, joissa tupakalla on suuri rooli.
Tähän päätelmään tultiin tutkimuksessa, jossa suurennuslasin alle otetiin vuosien 2015-2016 kaikkiaan 14 suosituinta sarjaa, jotka olivat suunnattu 15-24-vuotiaille. Seitsemän niistä löytyi Netflixistä, seitsemän tv:n puolelta.
Tulosten mukaan Netflixissä nähtiin kaikkiaan 319 kohtausta, joissa tupakalla oli jokin rooli. Määrä on kaksinkertainen tv-ohjelmiin verrattuna. Suursuosikki Stranger Thingissä moisia kohtauksia oli eniten, 182. Toiseksi eniten niitä löytyi Walking Deadista.
Myös Orange is the New Black, House of Cards, Fuller House sekä Making A Murderer näyttivät katsojille runsaasti tupakointia.
Selvää siis on, että suoratoistipalvelua eivät koske samat säännöt ja rajoitukset kuin tv-puolta. Netflixin edustajan mukaan yhtiö on kuitenkin kiinnostunut selvittämän lisää aiheesta.
Lue myös: Yksi tupakka lyhentää elinaikaasi vartilla - entä annos alkoholia?
Lue myös: Video, jonka katsottuasi haluat lopettaa tupakoinnin - kertoo mitä yksi askillinen tekee keuhkoille
Lähde: NME