Kuva: TV5

Tänään tv:ssä: Ulla, 25, tapasi aviomiehensä odottaessaan toisen miehen lasta

09.04.2018 07:15 - Katariina Auvinen

Pariskunnan ensikohtaaminen tapahtui nykyisin heidän omistamassaan baarissa.

Tänään nähtävässä Unelmahäiden jaksossa pohjoissavolaiset Ulla, 25, ja yhdeksän vuotta vanhempi Jani Happonen viettävät elokuisia häitään. Parin rakkaustarina on erikoinen, koska heidän tavatessaan Ulla oli raskaana toiselle miehelle.

- Ensimmäinen mies ei halunnut koko lasta, joten mielummin pidin lapsen kuin miehen, Ulla kertoo. 

Jani oli kuitenkin mieltynyt Ullaan niin paljon, ettei hän antanut raskauden haitata seurustelun alkutaipaletta. Miehellä oli kuitenkin epäilyksensä. 

- Ensin tuli mietittyä, että mihin sitä oikein tuli lähdettyä, Jani kertoo. 

Vuonna 2012 toisensa tavanneella pariskunnalla on nyt kaksi yhteistä lasta. Ullalla on edellisestä liitosta yksi ja Janilla kaksi lasta, joten perheen arki pyörii kiireisen lapsiarjen ympärillä.  

Pariskunta on yhdessä niin työ- kuin vapaa-ajallaan, koska he pyörittävät yhdessä anniskeluravintolaa. He itse asiassa tapasivat toisensa nykyisin omistamassaan ravintolassa, kun Jani oli viettämässä iltaa kavereidensa kanssa pubissa.

Savolaisten hääjuhlasta ei vauhdikkaita tilanteita jää puuttumaan. Osansa saavat myös muun muassa kameramiehet. 

Unelmahäät
TV5
Klo 21.00

Kilpailut

Uusimmat