Kuva: Senja Rapila

Jari Sillanpään Instagram-kuva sai aikaan vihakommenttien ryöpyn – vastaa nyt napakasti takaisin

06.05.2018 12:15 - Emmi Moilanen

Laulaja on saanut vihakommenttien lisäksi myös runsaasti tukea faneiltaan.

Kevään aikana huumekohun keskelle joutunut laulaja Jari Sillanpää, 52, julkaisi eilen lauantaina Instagram-kuvan, jossa iloitsee osallistumisestaan Vantaalla järjestettyyn Extreme run -juoksutapahtumaan. Kuvassa Sillanpää poseeraa mitali kaulassaan kisan jälkeen.

”Maalissa on helppo hymyillä,” laulaja kirjoitti kuvatekstissä.

Päivitys alkoi kuitenkin pian kerätä runsaasti vihakommentteja, joissa viitataan muun muassa laulajan huumeiden käyttöön. Sillanpää ryhtyikin eilen illalla vastamaan Instagram-kuvien muodossa napakasti takaisin ilkeitä viestejä lähettäneille henkilöille. Laulaja otti kantaa esimerkiksi kommenttiin, jossa kysyttiin, oliko hän käyttänyt dopingia kisan aikana.

”Hyvin meni ilmankin,” Sillanpää napauttaa takaisin.

Kommentointi sai alkunsa viestistä, jossa todettiin ikävään sävyyn Sillanpään olevan narkomaani, jonka tulisi hankkia apua. Sillanpää lisäsi Instagram-tililleen kuvan kommentista sekä omasta vastauksestaan, mutta päätyi myöhemmin poistamaan päivityksensä.

"Myös narkkarit ansaitsee kultaa," Sillanpää veisteli sittemmin poistetussa kuvassaan.

Faneilta runsaasti tukea

Myös Sillanpään fanit ovat ottaneet Instagramissa kantaa törkykommentointiin ja laulaja on saanut kohun keskellä runsaasti tukea.

”Järjetöntä käytöstä ihmisiltä. Saatteko hyvän mielen, kun keljuilette. Jari olet hieno mies, voimia.”

”Tsemppiä, ei kannata välittää.”

”Käyttäytykää ihmiset, hirveää kommentointia.”

Katso Sillanpään kohun aiheuttanut Instagram-kuva alta.

Lue myös: Jari Sillanpää pääsi vankilasta: "Meillä kaikilla on riippakivemme"

Lue myös: IS: Jari Sillanpää kertoi poliisille käyttäneensä huumeita kolme vuotta

Kilpailut

Uusimmat