Kuva: Getty Images

Oscar-voittaja luopui seksistä kokonaan - "Alakerran kauppa on nyt suljettu"

09.05.2018 11:45 - Katariina Auvinen

Jane Fonda on päättänyt jättää seksielämän ja seurustelun kokonaan.

Oscar-palkittu näyttelijä, Jane Fonda, 80, täytti viime joulukuussa pyöreitä. Nainen on avautunut seksielämästään antamassaan haastattelussa, tai sen puutteesta. Fonda on kertonut avoimesti, että hän on päättänyt lopettaa seksin harrastamisen sekä miehien tapailemisen täytettyään 80 vuotta. 

- Olen sulkenut sen kaupan tuolta alhaalta lopullisesti. Kenenkään ei tarvitse olla seksuaalisesti aktiivinen vanhempana, jos he eivät sitä halua. Se on aivan ihmisen itsensä päätettävissä ja minä olen päättänyt asian noin, hän kertoo The Sun-julkaisussa. 

Jane Fonda on ollut monen miehen päiväuni. Nainen aloitti näyttelijän uransa jo 1960-luvulla. (kuva: Getty Images)

Fonda on ollut elämänsä aikana kolme kertaa naimisissa. Hänellä oli vielä pitkä suhde tuottaja, Richard Perryyn, 75, jonka kanssa hän seurusteli kahdeksan vuotta. Pari erosi viime vuoden tammikuussa. 

Nainen on puhunut ikääntymisen vaikutuksesta makuuhuone-elämään. 

- Meillä ei esimerkiksi Richardin kanssa ollut ikinä täysin tyydyttävää seksielämää. Näin miehen sellaisena kuin hän olisi ollut 30-vuotiaana, en yli 70-vuotiaana miehenä, hän täräytti. 

Jane Fonda nousi suureen menestykseen 1980-luvulla, kun hän teki fitness-videoita. Sitä ennen nainen oli näytellyt jo vuosikymmeniä. 

Lue myös: Jane Fonda, 80, sairastui taas syöpään - kasvoja jouduttiin operoimaan

Lähde: The Sun 

Kilpailut

Uusimmat