Mikä kesäkissa! Anna Abreun esiintymisasut ovat toinen toistaan seksikkäämpiä, katso

09.07.2018 16:15 - Iiro Myllymäki

Anna Abreun esiintymisasuissa näkyy aikuisen seksikäs tyyli.

Festarikesä on juuri nyt kuumimmillaan, ja sen tietää myös suomalais-portugalilainen poppari Anna Abreu, 28. Naisen takana ovat esiintymiset muun muassa Seinäjoen Provinssissa ja viime viikonloppuna Turun Ruisrockissa. Ruisrockissa nainen esiintyi ensimmäistä kertaa päälavalla, ja nainen on fiilistellyt kokemusta muun muassa Instagramissa.

ABREU-taiteilijanimellä paluun viime vuonna tehnyt laulaja tietää, miten rakentaa kunnon popshow. Naisen keikoilla luotetaan musiikin lisäksi tanssin voimaan, sillä naisen mukana lavalla on neljä tanssijaa. Oikeaoppista popkeikkaa ei voi myöskään heittää ihan missä tahansa asussa. Abreulle on viime aikoina vakiintunut selkeä oma tyyli esiintymisasujen suhteen.

Abreu luottaa asuissaan aikuiseen seksikkyyteen. Nainen on kesän keikoilla yhdistänyt bleiserin trendikkääseen rintaliivitoppiin, ja jaloissa naisella on nähty sekä shortseja että pitkiä housuja.

Tyylillään Abreu erottuu merkittävästi esimerkiksi toisesta suomalaispopparista Sannista, jonka sporttiset esiintymisasut ovat toinen toistaan räväkämpiä. Sannin tyylin rakennuspalikoista voit lukea lisää tästä jutusta.

Lue myös: Abreu, 28: "Pienikokoisena naisena joudun aina kohtaamaan sen, ettei minua oteta vakavasti"

Kilpailut

Uusimmat