Kuva: Getty Images

Mikä shokki! Suosikkiräppäri käännytettiin Kanadan rajalla - joutui perumaan jopa keikkansa

10.07.2018 13:45 - Elisa Jalasjoki

Syyksi käännytykseen epäillään tähden toukokuista pidätystä Tukholmassa.

Tuoreen erokohunsa seurauksena otsikoissa viime viikkoina viihtynyt räppäri G-Eazy, 29, on käännytetty Kanadan rajalta, kertovat useat amerikkalaismediat. 

Muun muassa Daily Mail uutisoi, ettei suositun räppärin annettu saapua maahan maanantaina, vaan hänet käännytettiin takaisin. Artistin oli määrä esiintyä musiikkifestivaalilla Calgaryssa.

Virallista syytä käännyttämiselle ei ole kerrottu, mutta useat lähteet ovat spekuloineet tähden toukokuisen huumekohun vaikuttaneen asiaan. Tukholmassa aikaansa viettänyt artisti joutui pidätetyksi, kun hänen hallustaan kerrottiin löytyneen muun muassa kokaiinia. Tähden myös väitettiin ajautuneen tappeluun paikallisen yökerhon omistajan, sekä poliisin kanssa.

Lisää kyseisestä tapahtumasta pääset lukemaan tästä

Valitettavan tapahtuman seurauksena G-Eazy joutui kuitenkin perumaan Kanadan keikkansa. Festivaalin virallinen sivu julkaisi tapahtumasta tiedotteen, jossa tähden esiintymisen kerrottiin peruuntuneen festivaalista "riippumattomista syistä". 

Tähden suhde laulajakaunotar Halseyn, 23, kanssa päättyi vasta viime viikolla. Alkuun hyvin sopuisalta vaikuttanut ero muuttui kuitenkin nopeasti likaiseksi, kun naisen fanit päättelivät G-Eazyn olevan syyllinen kaksikon eroon. Fanit muun muassa väittivät tähden pettäneen naista. Kyseisen jutun pääset lukemaan tästä

Nähtäväksi kuitenkin jää, miten artisti aikoo selvittää ongelmansa rajavartiolaitoksen kanssa. 

Lue myös: Laulajakaunotar purskahti itkuun kesken konsertin - takana sotkuinen ero räppäri G-Eazystä

Lähde: DailyMail, TMZ

Kilpailut

Uusimmat