Kuva: Emmi Moilanen

Evelina on tulevan Vain elämää -kauden nuorin artisti: "Pitkään ajattelin että 'Voi v*ttu'."

25.07.2018 16:15 - Elisa Jalasjoki

Tähti kertoo jännittäneensä mukaan lähtöä aluksi kovasti.

Supersuosittu Vain elämää saa jatkoa syksyllä, kun ohjelman yhdeksäs tuotantokausi pärähtää ruutuihin. Mukana uudella kaudella nähdään muun muassa Evelina, 23. 

Vaikka kutsu tuli tähdelle yllätyksenä, ei hän epäröinyt mukaan lähtöä hetkeäkään. 

- Epävarmuusaalto iski vasta myöhemmin. Vaikka olen saavuttanut paljon, ei musiikkia ole vielä kauheasti ulkona, minkä vuoksi minulla oli aika iso kontrasti esimerkiksi Pepen (Willberg) ja Annen (Mattila) kanssa, Evelina kuvailee Voice.fi:n haastattelussa. 

Evelina on yksi nuorimmista Vain elämää -ohjelmaan osallistuneista artisteista. Hän kertookin sen aluksi hieman pelottaneen.

- Pitkään ajattelin että voi v*ttu, että osaanko olla keskusteluissa mukana, kun en ole nähnyt niin paljon juttuja ja kiertänytkin vasta muutaman vuoden. 

- En ole koskaan ollut mikään "bäkkärialue minglaaja", eli toisin sanoen on olemassa se alue, johon en ole oikeastaan vielä edes tutustunut, hän selittää. 

Erityisesti ryhmädynamiikka stressasi

Vaikka Evelina kertoo olleensa innoissaan kaikista osallistujista, myöntää hän jännittäneensä ryhmän välistä dynamiikkaa. 

- Palaset loksahti paikoilleen todella helposti. Kaikilla oli oma paikkansa, oma tilansa ja tilaa loistaa, mikä oli ihanaa, hän kuvailee. 

Erityisesti artisti kertoo yllättyneensä siitä, kuinka paljon hänellä ja ohjelman toisella nuorella osallistujalla, Ellinooralla, 24, oli yhteistä. 

- Yllätyin, että meillä oli todella paljon yhdistäviä tekijöitä, sekä myös siitä, että sain paljon vertaistukea asioihin. 

Artisti kertoo odottavansa innolla ohjelman esittämistä televisiossa. Hän korostaa, ettei samaa lopputulosta olisi saatu, ellei mukana olisi ollut juuri kyseiset henkilöt. 

- On ajateltava, että olimme kaikki siellä syystä, Evelina summaa. 

Lue myös: Evelina julkaisi uuden sinkkunsa - sai heti ylistävän vastaanoton: "Parasta just nyt"

Kilpailut

Uusimmat