Kuva: Getty Images

Chrissy Teigen kärsi pahasti ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen - alkoholi maistui liikaakin

07.09.2018 20:15 - Katariina Auvinen

Toisen lapsen syntymä on tuonut muistot pintaan.

Chrissy Teigen, 32, on joutunut jopa itse Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin estämäksi Twitterissä, koska nainen ei sanojaan ja mielipiteitään säästele. Nyt kahden lapsen äiti on puhunut avoimesti vauva-arjesta, eikä hän ole halunnut maalailla ruusuista kuvaa ihmisille siitä.

Teigen on muun muassa kertonut kärsineensä ensimmäisen lapsensa Lunan saamisen jälkeen synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Nyt hän on avautunut asiasta vielä enemmän ja kertonut julkisesti, että alkoholista tuli hänelle ongelma vauva-aikana. 

- Lunan jälkeen join aivan liian paljon ja söin aivan liian vähän. Olin koko ajan täynnä, mutta se johtui alkoholista, hän kertoo. 

Nainen sai lääkityksen masennukseensa ja kävi hyvinvointiretriiteissä. 

- Nyt ymmärrän, että mikä olisi tärkeämpää kuin oman kehon hyvinvointi, sen takia minun pitää tehdä parhaimpani ja olla armollinen itselleni, hän kertoo.

Toisen lapsen syntymän jälkeen Teigen kertoo, että tunne on aivan erilainen. Hän on ymmärtänyt olla asettamatta itselleen epärealistisia tavoitteita. 

- Ihan rehellisesti sanottuna, minun ei todellakaan tarvitse olla samanlaisessa uimapukukunnossa, hän kiteyttää. 

Lue myös: Chrissy Teigen ja John Legend maanjäristyksessä - kauhunhetket tallentuivat twiitteihin

Lue myös: Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan synnytyksen jälkeen - "Äitivartalovaroitus!"

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat