Kuva: Shutterstock

Tänään tv:ssä: Elinkautista murhista istuva Eikka avoimena: "Päivälle oli ihan muita suunnitelmia"

14.10.2018 07:15 - Henna Koste

Jengirikollinen Eikka Lehtosaari avautuu Riku Rantalan haastattelussa elämästään. Miehellä ei ole tavallisesta työelämästä kokemusta.

Tänään Keisari Aarnio Talk Show -ohjelmassa käsitellään järjestäytynyttä rikollisuutta. Riku Rantalan vieraina nähdään kolmesta murhasta elinkautiseen vankeuteen tuomittu jengirikollinen Eikka Lehtosaari ja monissa suurissa järjestäytyneeseen rikollisuuteen keskittyneissä rikostapauksissa mukana ollut Keskusrikospoliisin rikostarkastaja Ari Lahtela.

Poikkeuksellisesti Aarnion nimeä kantavassa ohjelmassa ei juurikaan puhuta hänen keissistään. Lahtela perustelee, että keskeneräisiä asioita ei kommentoida julkisesti, jotta oikeus toteutuisi.

Kuopion vankilassa elinkautista istuva Lehtosaari puhuu varsin avoimesti rikoksistaan. Hän kertoo myös päivästä, jolloin hän riisti ihmisiltä henkiä. 

- Kyllä mulla oli sille tekopäivälle ihan muita suunnitelmia kuin lähteä ihmisiä ampumaan. Meiniki vähän eskaloitui päivän mittaan, siinä oli pientä suun soittoa ja tommosta. Monen rikoksen syy on se, että tulee tilaisuus, mies huomauttaa. 

Mies ei ole juurikaan ollut mukana tavallisessa työelämässä. 

- Olen tehnyt aina rikoksia, s*atana ihan pienestä pitäen. Sen jälkeen, kun menin kerhoon (Cannonballin), rikokseni väheni, minulla ei ollut enää aikaa. Minun piti ajaa pyörällä ja hoitaa retkiä. Niihin meni puolet ajasta. Olin kusessa, että milloin ehdin tehdä niitä rikoksia, Lehtosaari kuvailee. 

Viimeksi mies on ollut päivätöissä 30 vuotta sitten. 

- Tein yhden iltavuoron yhdessä tehtaassa. Vähän sen jälkeen sieltä hävisi kahdeksan tonnia kuparia. Siinä oli minun duunini, Lehtosaari sanoo.

Keisari Aarnio Talk Show

22.00

Nelonen

Lue myös: Jari Aarniota esittävä Kari Hietalahti: "Mietin saako tästä edes tehdä sarjaa"

Kilpailut

Uusimmat