Kuva: Shutterstock

Oudot jäljet hämmentävät Argentiinassa - laskeutuiko metsään ufo?

24.10.2018 18:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Jäljet löytyivät 15. lokakuuta tänä vuonna.

Ufo-metsästäjät hyppivät riemuissaan, kun nuori mies nimeltään Rodrigo löysi metsästä Argentiinasta outoja jälkiä: Lumeen painautunut kuvio on nimittäin kuin muukalaisaluksen tekemä. 15. lokakuuta tehty löytö päätyi ensin paikallislehtiin ja sen jälkeen suurempien medioiden ihmeteltäväksi.

- En ole koskaan nähnyt mitään tuollaista. Olin yllättäynyt, kun en nähnyt jalanjälkiä missään alueen lähellä. Tämä on kuitenkin paikka, jossa kukaan ei koskaan käy. Uskon, että muukalaisia on olemassa ja luulen, että he kävivät täällä, Rodrigo kertoi paikallislehti LM Neuquénille.

Ufoista kiinnostuneet asiantuntijat ovat kertoneet, että kyseessä voi hyvinkin olla ufo. Paikasta, kuvista sekä spekulaatioista on julkaistu UFOmanian YouTube-sivulla video, jossa pohditaan tapahtumaa. Videota on myös kommentoitu useiden ihmisten toimesta.

"Miksi ne ovat laskeutuneet juuri lumeen?"

"Tämä on mielenkiintoista"

"Jos ne olisivat muukalaisia, miksi niiden pitäisi aina olla näin salaperäisiä?"

Mitä luulet, oliko kyseessä muukalaisalus? Katso video alta.

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Ihmiset pelkäsivät taivaalle ilmestynyttä valoilmiötä - "Mitä ihmettä on tekeillä"

Lue myös: Mystisen asteroidin ympärillä vellovat huhut - tutkijat epäilevät avaruusalukseksi

Lähde: Express

Kilpailut

Uusimmat