Etsi
Lovato kertoo, että erikoinen tilanne oli tapahtunut lokakuussa 2020.
Pariskunta oli hetken aikaa erossa pettämiskohun vuoksi, mutta palasi lopulta yhteen.
Video on levinnyt mediassa sekä kerännyt hurjasti katseluja YouTubessa.
Cyrus sanoo, että ei ollut ainoa, joka oli todistanut hämmentävän tilanteen.
Post Malone kertoo kokemuksistaan tuoreessa haastattelussa.
UFO:n Force It -levy muutti Hammettin elämän.
Ufotutkija Heikki Kulju kertoo, että jonain päivänä ihmiskunta voi joutua toisesta sivilisaatiosta riippuvaiseksi.
Heikki Kuljun mukaan alienit vierailevat maapallolla uteliaisuudesta.
UFO-asiantuntija Heikki Kulju kertoo, ettei kuitenkaan itse vietä aikaansa scifi-elokuvien parissa.
Ufotutkija Heikki Kulju kertoo Toisinajattelijat-podcastissa Yhdysvaltojen presidentin ja alienien kohtaamisesta.