Kuva: Shutterstock

Kummitus tallentui turistien ryhmäkuvaan - löydätkö sen?

29.10.2018 20:45 - Lauri Kujanpää

Kuva otettiin Portadownissa Pohjois-Irlannissa.

Yksi todiste kummitusten olemassaolosta on jälleen päätynyt medioihin Brittien saarilla. News Letter -sivusto on nimittäin uutisoinnut, että henkiolento oli tarttunut turistien ryhmäkuvaan Portadownissa Irlannissa.

Ryhmä turisteja oli ollut kiertomatkalla pitkin Portadownin katuja ja opas oli esitellyt heille kaupungin nähtävyyksiä. Kun ryhmä oli päättänyt pysähtyä ja ottaa ryhmäkuvan, tallentui filmille kummitus. Useat ryhmän jäsenet sekä opas järkyttyivät kovasti kun he huomasivat kuvassa olennon ihmisten takana.

Tapahtuma ei ole ennennäkemätön. Lisa-niminen henkilö kertoi lehdelle, että kyseisessä kaupungissa kuville on tallentunut usein kummituksia.

- Ei ole todellakaan ensimmäinen kerta, jossa kummitus on ilmestynyt kuvaan tuolla alueella. Vuosi sitten otimme esimerkiksi kuvan sillan alla samalla paikalla ja siihen ilmestyi selvästi äidin näköinen henkiolento, joka piti lapsensa kättä, nainen muistelee.

Tuoreesta tapauksesta levinnyt kuva löytyy myös sosiaalisesta mediasta. Katso, huomaatko ryhmäkuvassa kummitusta? Jos et, vastauksen löydät kuvan alta.

(kuva: Facebook / News Letter)

Lue myös: Ei herkille! Ahdistava valvontakameravideo esittelee aidoksi väitettyjä kummituksia

Lue myös: Vihainen kummitus kävi miehen päälle luolassa - karmiva tilanne tallentui videolle

Lähde: News Letter

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat