Kuva: Getty Images

Lady Gaga avautui musiikkimaailman pimeästä puolesta - ahdistelu oli enemmän sääntö kuin poikkeus

30.11.2018 22:15 - Katariina Auvinen

Nainen kertoi asiasta antamassaan haastattelussa. Kymmenen vuotta sitten asiat olivat todella surullisella tolalla.

Laulaja Lady Gaga, 32, kertoi antamassaan haastattelusta musiikkimaailman järkyttävästä pimeästä puolesta. Gagan mukaan ahdisteleminen on ollut musiikkipiireissä enemmän sääntö kuin poikkeus. 

- Kun aloitin musiikkiurani, olin silloin 19-vuotias. Oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että kävellessäni studioon sinua saatiin ahdistella. Se oli vain sen ajan henki, hän kertoo The Hollywood Reporters -julkaisulle. 

Naisen mukaan hän puhui häirinnästä ja käsitteli asiaa, mutta se ei johtanut mihinkään. 

- Musiikkimaailmassa oli tuolloin miesten "kerhoja", joka tarkoitti sitä ettei kukaan sanonut toisilleen mitään, joka olisi voinut olla negatiivista. Kukaan ei suojellut minua sen vuoksi, ettei ihmiset uskaltaneet sanoa mitään, hän kertoo. 

Laulaja on todella kiitollinen, että ilmapiiri on muuttunut viime vuosina huomattavasti. 

- Oli todella hienoa ymmärtää #MeToo- ja TimesUp -kampanjoiden aikana, että miehet tulivat seisomaan meidän naisten rinnalle ja kertoivat, että he ovat ylpeitä meidän rehellisyydestämme. He kannustivat meitä puhumaan kovempaa ahdisteluista. 

Laulaja on ennen kertonut kokeneensa seksuaalista väkivaltaa, jonka käsitteleminen on ollut todella pitkä ja uuvuttava prosessi. 

Lue myös: Julkkikset, jotka ovat avautuneet mielenterveysongelmistaan - yllättääkö?

Lue myös: Ihmiset nauroivat Lady Gagan asuvalinnalle - puhe sai kuitenkin hiljenemään hetkessä

Lue myös: Lady Gaga vahvisti kihlautuneensa 17 vuotta vanhemman rakkaansa kanssa

Lähde: Huffpost 

Kilpailut

Uusimmat