Kuva: Emmi Moilanen

Riku Nieminen Juice-elokuvan kuvauksista: "Meidät heitettiin useasti ulos hotellihuoneista"

26.12.2018 12:15 - Katariina Auvinen

Miehen mukaan tuotantotiimillä oli kuvaussessioiden päätyttyä railakkaita bileitä.

Näyttelijä Riku Nieminen, 32, esittää legendaarista muusikkoa Juice Leskistä uudessa Juice-elokuvassa, joka saa ensi-iltansa tapaninpäivänä 26. joulukuuta. Kerroimme aiemmin, että mies ei ollut aivan vakuuttunut Leskisestä nähtyään hänet keikalla 2004, mutta Niemisen mielipide muuttui elokuvaprojektin myötä. 

Leffan kuvaukset sujuivat Niemisen mukaan erinomaisesti. Hän hehkuttaa porukan yhteishenkeä. 

- En ole ikinä ollut tuotannossa, jossa on ollut noin hyvä yhteishenki setissä ja sen jälkeenkin. Muistan, kun katsoimme kuvausviikkojen jälkeen materiaalia ilman ääntä. Olimme kuvanneet filmille, joten ääntä ei oltu synkattu vielä mukaan. Ahtauduimme koko porukka sellaiseen hostellihuoneeseen Tampereella sipsien ja punaviinien kanssa. 

- Siellä niitä mykkiä pätkiä katsoi noin 25 tuotantotyyppiä ja vieläpä samoja kohtauksia, koska niitä oli kuvattu monta kappaletta. Kukaan ei kuitenkaan sanonut mitään vaan kaikki olivat todella myytyjä sille, miten hyvin kohtaukset toimivat, Nieminen kuvailee tunnelmaa. 

Kun kuvaussessiot oli ohitse, niin oli aika vaihtaa viihteelle. 

- Meillä oli aika railakkaita bailuja niiden kuvausten päätyttyä. Meidät heitettiin hotellihuoneesta ulos enemmän kuin kaksi kertaa Kuopiossa ja Tampereellakin meinasi tulla sellainen tilanne, mutta ei onneksi sitten tullut, hän nauraa. 

Löyhä aikataulu antoi aikaa yhteishengen syntymiselle 

Nieminen kuvailee, että elokuvan tuotantokoneisto on kuin jalkapallojoukkue, jossa näyttelijät ovat pelaajia, mutta taustalla vaikuttavat todella monet henkilöt, jotta koneisto pysyy käynnissä. Kireässä ja stressaavassa aikataulussa yhteishengen syntymiselle on harvoin aikaa, mutta Juice-elokuvassa oli toisin. 

- Tässä elokuvassa oli poikkeuksellisen löysä aikataulu. Saatoimme kuvata kaksi kohtausta päivässä, joka on aivan poikkeuksellista suomalaisessa elokuvassa, mutta se edesauttoi myös sitä, että siellä kohtausten välissä ehti syntymään keskustelua ja ehdittiin heittää läppää toisillemme, Nieminen kertoo. 

- Nämä ovat mielestäni myös sellaisia orgaanisia juttuja, että kyllä se tiimihenki sieltä tulee jos on tullakseen. Uskon, että sitä ei voi kuitenkaan pakottaa. Tässä tuotannossa tähdet olivat kohdallaan, hän lisää. 

Lue myös: Riku Niemisen Juice-roolityöstä ensimmäinen kunnon maistiainen - "Näyttelijäurani kohokohta"

Lue myös: Riku Nieminen loistaa Juicen roolissa - katso elokuvan virallinen traileri

Lue myös: Riku Nieminen joi kermaa lihoakseen - nyt hän kertoo, mitä ei ikinä tekisi roolin vuoksi

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat