Kuva: RadioPlay

Maisema-arkkitehti jemmasi asiakkaidensa puutarhaan karmivia asioita - ruumiskoira paljasti totuuden

25.02.2019 22:15 - Katariina Auvinen

RadioPlayn rikospodcastissa selvitetään erikoista sarjamurhaajatapausta.

RadioPlayn Huorapuutarhan-rikospodcastissa Justiina ja Pauliina puivat kuuluisia ja karmivia rikostapauksia. Tällä kertaa Justiina kertoo varsin tuoreesta sarjamurhaajatapauksesta, joka kylvi kauhua Torontossa.

Bruce McArthur pidätettiin viime vuonna epäiltynä kahdeksan henkilön murhasta, mutta hänen pelätään tappaneen enemmänkin. Kaikki alkoi kuitenkin vuonna 2010, kun Toronton seksuaalivähemmistöjen suosiossa olevasta kaupunginosasta alkoi katoamaan miehiä. Ensimmäisenä katosi 40-vuotias srilankalainen Skandaraj Navaratnam

Hänet oli nähty viimeeksi baarissa, jonka jälkeen miehen liikkeistä ei ollut mitään tietoa. Sen jälkeen katosi Abdulbasir Faizi, joka oli myös maahanmuuttajataustainen. Poliisi tutki aluksi tapauksia erillisinä katoamisina, mutta kun Majeed Kayhan, 58, katosi selittämättömästi kahden vuoden kuluttua, poliisi perusti yksikön, joka alkoi tutkimaan katoamisia. 

Syynä oli se, että joku oli julkaissut netissä olevalla kannibaalifoorumilla epäilyttävän viestin siitä, että hän oli tappanut ja syönyt torontolaisen miehen vuonna 2012. 

Kaikesta huolimatta, viranomaiset eivät tuntuneet pääsevän murhaajan jäljille. Murhaaja tuntui saalistavan ulkomaalaistaustaisia homomiehiä. Poliisi kuulusteli Faizin lähipiiriin kuuluneita henkilöitä, joista yksi oli maisema-arkkitehtinä ja ostarijoulupukkina toimiva Bruce McArthur. Miehen mukaan hänellä oli ollut suhde Faizin kanssa ja he työskentelivät yhdessä, muttei mitään sen enempää. Poliisi päästi miehen menemään. 

Viiden vuoden sisään katoaa kuitenkin viisi muutakin miestä, joista suurin osa on maahanmuuttajataustaisia. Muutama mies ei kuitenkaan sovi profiiliin, koska he ovat valkoihoisia ja toinen heistä on seksityöläinen. 

Viranomaiset olivat hukassa tutkintansa kanssa, mutta heillä oli epäilys siitä, että uhrit saattaisivat olla linkittyneenä McArthuriin. He seurasivat miehen liikkeitä ja saivat ensimmäisen vihjeen miehen syyllisyydestä tämän entisestä autosta. Autosta nimittäin löytyi yhden uhrin dna:ta ja verta. Poliisi päätti toimia, kun he näkivät, että nuori mies meni McArthurin taloon sisälle. Kun viranomaiset ryntäsivät sisälle asuntoon, nuori mies löytyi sidottuna sängyltä. 

Miehen syyllistyminen murhiin sai vahvistuksen, kun he tutkivat ruumiskoirien avulla miehen suunnittelemia puutarhoja. Kävi ilmi, että uhrien jäänteitä oli piilotettu muun muassa isoihin puutarharuukkuihin asiakaskäyntien yhteydessä. 

Lue myös: Murhaaja asui perheen talossa kuukausia ennen verityötä - kotiapulainen luuli kummitukseksi

Kuuntele koko jakso RadioPlayn kautta. 

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot. 

Kilpailut

Uusimmat