Kuva: AOP

Paris Jackson, 20, pelkää, että kohudokumentti isästään tuhoaa hänen uransa

05.03.2019 11:45 - Katariina Auvinen

Pari miestä syyttää Michael Jacksonia hyväksikäytöstä dokumentissa.

Legendaarisen laulaja Michael Jacksonin tytär Paris, 20, pelkää näyttelyuransa puolesta. Syynä on uusi paljastusdokumentti, Leaving Neverland, jossa kaksi miestä kertoo laulajan hyväsksikäyttäneen heitä. 

Jackson kuoli vuonna 2009, ja hänen ympärillään leijui ennen sitä hyväksikäyttökohut. 

Paris Jackson on luonut uraa mallina ja näyttelijänä, mutta Daily mail -julkaisun saamien tietojen mukaan nuori nainen olisi ahdistunut todella paljon kohudokumentista. Nainen pelkää, että hänen koko uransa tuhoutuu isänsä maineen takia. 

(kuva: AOP)

- Hän oli viime vuonna yhdessä elokuvassa näyttelemässä, mutta pelkää dokumentin ja vellovien huhujen aiheuttavan sen, että pomot eivät uskalla palkata häntä, lähde kertoo. 

Lähipiiri on ollut huolissaan naisen hyvinvoinnista, koska tammikuussa hän kertoi kärsivänsä mielenterveyshäiriöistä. Nainen etsi kuitenkin apua, jotta hänen hyvinvointinsa parantuisi. 

Lue myös: Perhe on huolissaan Paris Jacksonin käytöksestä - itsetuhoista ja ajattelematonta

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat