Kuva: AOP

Elizabeth Hurleyn poika keskellä perintökiistaa - isoisä kielsi koko perheenjäsenen olemassaolon

07.03.2019 18:45 - Katariina Auvinen

Damian on 16-vuotias.

Näyttelijä-malli Elizabeth Hurleyn, 53, poika Damian on seurannut äitinsä jalanjälkiä mallimaailmaan. Hurley seurusteli 2000-luvun alussa amerikkalaisen bisnesmiehen Steve Bingin kanssa. Nainen tuli raskaaksi lyhyestä suhteesta ja synnytti Damianin vuonna 2002.

Steve Bing kielsi ensin, että kyseessä olisi hänen lapsensa, mutta isyystesti osoitti muuta. Isän ja pojan välit eivät ole mitä ilmeisimmin parantuneet vuosien saatossa. Nuori Damian voi luultavimmin jäädä ilman perintöä, koska hän on syntynyt avioliiton ulkopuolella. Kapuloita rattaisiin on laittanut nyt Damianin isoisä Peter Bing. 

Peter Bing on väittänyt julkisuudessa, että isä ja poika eivät ole koskaan tavannut toisiaan eikä myöskään Peter, joten Damianille ei kuulu yhtään penniä perheen miljoonaomaisuudesta. 

- En ole ikinä edes tavannut Damiania, joten hän ei todellakaan ole kasvanut perheesemme sisälle, eikä hänelle siis kuulu omaisuutta. Minun tietoni mukaan myöskään Steve ei ole tavannut poikaansa, Peter Bing on kertonut julkisuudessa Mirror-julkaisun mukaan. 

Lue myös: Mikä kaunotar! Elizabeth Hurley keikistelee niukoissa bikineissä

Lue myös: Elizabeth Hurley poseeraa kultaisissa bikineissä, fanit ylistävät: "Näytät samalta kuin 20-vuotiaana"

Lähde: Mirror 

Kilpailut

Uusimmat