Kuva: AOP

Luke Perryn kihlattu avautui miehensä kuolemasta ensimmäistä kertaa - pari oli yhdessä yli 11 vuotta

11.03.2019 10:15 - Katariina Auvinen

Luke Perry menehtyi vain 52-vuotiaana.

Viime viikolla Hollywoodista kantautui ikäviä uutisia, kun Beverly Hills 90210 -tähden Luke Perryn, 52, kerrottiin menehtyneen. Perry kärsi muutamaa päivää ennen kuolemaansa vakavan aivoinfarktin. Infarkti sattui juuri samana päivänä, kun tuotantoyhtiö oli vahvistanut 1990-luvun suosikkisarjan Beverly Hillsin palaavan uusin jaksoin. 

Perry ei ollut kuitenkaan mukana uudessa tuotannossa. 

Nyt naisen kihlattu on puhunut rakkaansa kuolemasta ensimmäistä kertaa järkyttävän kokemuksen jälkeen. Wendy Madison Bauer, 44, ehti olla miehen kanssa yhdessä lähes 12 vuotta ja hän kertoo, että ne olivat parhaimmat vuodet, joita hän on koskaan viettänyt. 

- Haluan sanoa kaikille, että olen todella kiitollinen jokaisesta viestistä, joka minulle on tullut tämän järkyttävän tapauksen myötä. Sydäntäni ovat lämmittäneet tarinat Luken lempeydestä ja kiltteydestä tänä vaikeana aikana, hän kertoo People-julkaisun haastattelussa. 

Bauerin mukaan hän on myös kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka hän sai viettää miehensä kanssa. 

Perryä jäivät kaipaamaan myös kaksi lasta, Jack, 21, ja Sophie, 18. 

Lue myös: Luke Perryn tytär julkaisi koskettavan kuvan Instagramissa: "En oikein edes tiedä mitä sanoa"

Lue myös: Beverly Hills 90210 -tähti Luke Perry on kuollut

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat