Kuva: Shutterstock

Teinityttöjen hyväntekeväisyystempaus aiheutti raivon - opettaja pelkää työnsä puolesta

05.04.2019 20:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Opettaja avautuu asiasta Reddit-palvelussa.

Hyväntekeväisyyttä tehdään aina hyvän asian puolesta, mutta eräs nimetön liikunnanopettaja kertoo Reddit-sivustolla, että heidän koulussaan tilanne äityi todella pahaksi. Opettaja sanoo, että oli antanut teinitytöille luvan tempaukseen ja tämä aiheutti vanhemmissa raivon.

"Olen todella peloissani, että menetän työni, sillä tilanne koulussani eskaloitui todella pahaksi.

Olen juuri valmistunut opettajaksi ja olen koulussa liikunnanopettajana. Rakastan työtäni, mutta nyt se saattaa loppua.

Halusimme tehdä hyväntekeväisyyttä ja koulun teinitytöt kysyivät minulta, voisivatko he pestä autoja ja pukea yllensä bikinit sekä minishortsit. Olin hieman hermostunut, mutta suostuin. Sana alkoi leviämään sosiaalisessa mediassa ja meillä oli jo jono autoja odottamassa pesua, ennen kuin tapahtuma edes alkoi. Tytöt olivat työstä innoissaan ja mitään pahaa ei sattunut, mutta jono kasvoi kasvamistaan ja paikalle saapui myös vanhempia miehiä autojensa kanssa.

Vanhemmat raivostuivat tästä tempauksesta ja pelästyin, kun järkälemäinen isä huusi minulle päin naamaa, että hommaa minulle potkut, opettaja kirjoittaa.

Myös monet Reddit-käyttäjät ovat olleet sitä mieltä, että jutun olisi voinut tehnyt toisellakin tavalla.

"En haluaisi haukkua sinua, mutta pakko sanoa, että jos lukioikäiset teinitytöt pesevät autoja bikineissä koulun puolesta, on se hieman epäilyttävää."

"Tuollainen idea aiheuttaa varmasti mielipahaa ja luulisi, että olisit tiennyt sen."

"Tuskin tilanne olisi ollut paha, jos tytöt olisivat olleet normaaleissa vaatteissa."

Lue myös: Muotijätin huppari sai ihmiset raivostumaan: "Itsemurhassa ei ole mitään hohdokasta"

Lue myös: Fanit raivostuivat Khloé Kardashianin some-julkaisusta - "Olisit parempi roolimalli"

Lue myös: Gwyneth Paltrow myönsi huumeiden käytön - kansa raivostui naisen myönteisestä suhtautumisesta

Lähde: Reddit

Kilpailut

Uusimmat