Kuva: Fotolia

Äiti säikähti vauvakameran videokuvaa - oliko kyseessä kummitus?

16.04.2019 23:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Äiti uskoo, että kyseessä oli isoisoäidin haamu.

Uutisoimme muutama viikko sitten, kuinka vauvakamera oli tallentanut kummituksen Yhdysvalloissa. Nyt Kerri Waterworth -niminen 29-vuotias äiti kertoo samankaltaisesta asiasta ja väittää, että hänen poikansa isoisoäidin kummitus oli vieraillut heidän kotonaan.

Waterworth oli nähnyt kamerassa oudon liikkeen ja luuli sitä ensin hämähäkiksi. Hän ryntäsi poikansa Ellisin huoneeseen ja otti hänet sängystään pois. Lopulta äiti tajusi, että huoneessa ei ollutkaan mitään.

Hän tutki tarkemmin videokuvaa ja huomasi, että läpinäkyvä käsivarsi silittää Ellisin jalkaa, mahaa ja päätää, ennen kuin lentää pois.

Waterworth uskoo, että kyseessä oli Ellisin isoisoäiti, joka menehtyi 90-vuotiaana vuonna 2016.

- Uskon kyllä kummituksiin, mutta olen aina ollut skeptinen muiden videoita kohtaan. Nyt kun tilanne sattui omalle kohdalle, uskon niihin paljon enemmän. Luulin ensin, että kyseessä oli hämähäkki, mutta niin ei ollut, äiti kertoi Mirror-lehdelle ja jatkoi.

- Ellisin isoisoäiti Peggy menehtyi muutama vuosi sitten, ja luulen, että heijastunut käsi oli hänen, ja Peggy halusi vain tulla tervehtimään poikaa, sillä hän rakasti Ellisiä kovasti.

Video väitetystä kummituksesta levisi useaan mediaan sekä myös YouTube-palveluun. Voit katsoa sen alta.

Jos video ei näy, katso se tästä.

Lue myös: Vauvakamera tallensi kummituksen, perhe huolestui - "Pelkäsimme, että se tekisi muutakin"

Lue myös: 'Pukeuduin kummitukseksi' – katastrofaalisimmat kosintatarinat koottiin yhteen

Lue myös: Perheen valvontakameralle tallentui kummitus - "Mieheni piti näkyä mahtavana"

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat