Kuva: Lauri Kujanpää

Anna Puu rentoutui terassilla julkkiskaverinsa kanssa - suunnittelivat Hartwall Arenan konserttia?

30.05.2019 10:45 - Senni Loikala

Anna Puu ja julkkisten suosima stylisti Vesa Silver rentoutuivat auringonpaisteessa terassilla.

Poptähti Anna Puu, oikealta nimeltään Anna Puustjärvi, 37, nautti keskiviikkona ajastaan ravintolan terassilla. Artisti julkaisi iloisesta hetkestä kuvan suositulla Instagram-tilillään. Otoksessa hän ja julkkisstylisti Vesa Silver poseeraavat yhteisselfiessä lasit kuohuvaa käsissään.

"Hymyt sen kertovat: kesän ensimmäinen terassi", Anna Puu kirjoittaa päivityksen kuvatekstissä. 

On mahdollista, että Anna Puu ja Vesa Silver paitsi nauttivat rennosta ajasta, niin suunnittelivat samalla artistin esiintymisasuja tämän tulevaan megakonserttiin Hartwall Arenalle. Artisti vieraili huhtikuussa Voice.fi:n haastattelussa ja kertoi, että Silver on mukana asujen suunnittelutyössä. Tuolloin Anna Puu kertoi myös, kuinka paljon yhdelle esiintymisasulle kertyy hintaa.

- Puhumme nelinumeroisesta summasta. Hinta tulee suunnittelusta, materiaaleista ja siitä, että esimerkiksi jokainen paljetti ommellaan käsin.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Anna Puun avaruusteemainen konsertti järjestetään marraskuun lopulla.

Artisti listasi Voice.fi:lle tunnetut suomalaisartistit, jotka ovat antaneet hänelle käänteentekevää palautetta. Pääset juttuun tästä.

Lue myös: Anna Puu suosii lyhyttä hiustyyliä - paljastaa yllättävän syvällisen syyn

Lue myös: Anna Puu kertoo tukkakriisistään, fanit lepyttelevät - "Höpö höpö, hyvältä näyttää"

Kilpailut

Uusimmat