Kuva: AOP

Oscar-kaunotar Jennifer Lawrencen polttareista fiasko - kukaan ystävistä ei saapunut paikalle

14.06.2019 08:45 - Katariina Auvinen

Nainen kertoi, että ikävä tilanne sai hänet itkemään vuolaasti.

Oscar-kaunotar Jennifer Lawrence, 28, vietti kihlajaisiaan muutama viikko sitten. Hän meni kihloihin poikaystävänsä Cooke Maroneyn kanssa helmikuussa. Parin häitä vietetään mitä ilmeisimmin piakkoin, koska Lawrence on puhunut hänen polttareistaan. 

Nainen oli ensin sitä mieltä, ettei hän halua polttareita, mutta muutti mielensä viime minuuteilla ja päätti järjestää itse omat polttarinsa. Hän pettyi kuitenkin karvaasti, koska kukaan hänen ystävistään ei päässy tulemaan. Lawrence kertoo asiasta antamassaan haastattelussa. 

- Aloin itkemään, koska kukaan ystävistäni ei päässyt polttareihini. Minusta tuntui todella säälittävältä, koska en varsinaisesti halunnut ensin juhlia, mutta sitten kuitenkin halusin. Mieheni lohdutti minua etten ole säälittävä ja minulla on oikeus olla surullinen, hän kertoo Daily mail -julkaisun mukaan. 

Polttarifiaskosta huolimatta naisen hääsuunnittelut ja -järjestelyt ovat sujuneet ilmeisen hyvin. Lawrence on paljastanut, että hääpaikka on jo varattu ja hän on löytänyt itselleen täydellisen häämekon. 

Pari on seurustellut noin vuoden verran. He tapasivat taidegalleriassa vuoden 2018 alussa. 

(kuva: AOP)

Lue myös: Oscar-kaunotar Jennifer Lawrencen kihlajaistyyli hurmaa - sädehtii kokopitkässä mekossa, katso

Lähde: Daily mail 

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat