Kuva: Lauri Kujanpää

Ennen Archie Cruz saattoi vetää keikan kaatokännissä - juhlimisella oli kuitenkin seurauksensa

02.07.2019 13:15 - Milena Raappana

Kiivastahtinen rokkielämä on verottanut Archie Cruzin mielenterveyttä.

Rokkari Archie Cruz, 27, eli nopeatempoista elämää. Keikkakiertueilla päihteet olivat kuvioissa melkeinpä joka päivä ja eikä päähän jäänyt juurikaan muistikuvia tapahtumista. Nopeatempoinen elämä aiheutti artistille myös masennusta.

- Kun olet yksin kotona kiivastahtisen elämänvaiheen jälkeen, iskee henkinen iso krapula ja syvä yksinäisyyden tunne, Archie kuvailee Häive-podcastissa toimittaja Lauri Kujanpäälle.

Päihteet ovat vieneet miestä melko lujaa. Joskus hän on jopa vetänyt keikan todella vahvassa humalassa, mutta ei koskaan kuitenkaan ole esimerkiksi oksentanut tai kaatuillut lavalla. Juhliminen kuitenkin loppui hieman ennen bändin hajoamista ja korkki meni hetkellisesti kokonaan kiinni, kun porukka hajosi. Mutta millä tavoin mies pystyy helpottamaan masennuksen oireita?

- Pitää vaan lähteä tekemään jotain. Ennen lähdin baariin, mutta siinä on se huono puoli, että masentuneen fiilikset palaavat yleensä sen jälkeen tuplana. Olen ottanut uutta elämäntyyliä haltuun eli lähden lenkille, nyrkkeilemään tai luonnon pariin. Se rauhoittaa mieltä ja tuo zen-tilaa.

Viime aikoina isojakin rokkitähtiä on lähtenyt oman käden kautta. Archie Cruz peilaa omia tunteitaan tapahtumpiin ja sanoo taustalla kalvavan yksinäisyyden.

- Huipulla on tosi yksinäistä. Esimerkiksi Linkin Parkin biisit ovat todella syvällisiä. Jos sinun täytyy koko ajan mennä siihen mielentilaan ja laulaa niitä kappaleita joka ilta lavalla, niin siitä on varmaan todella vaikea päästä pois siviilielämässä. Se on helppoa laittaa tekohymy naamalle ja esittää, että kaikki on hyvin, mutta silti sisällä on kalvava tyhjyyden tunne. Jossakin vaiheessa sitä ei vaan kestä, jos sille ei tee mitään, Archie sanoo.

Kuuntele alta, kokeeko Archie ikinä riittämättömyyden tunnetta ja mitä hän tekee vihaisille kommenteille sosiaalisessa mediassa:

Lue myös: Santa Cruz -nokkamies yhtyeen hajoamisesta - "Vuosien tulehtuneet välit"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat