Kuva: Shutterstock

Miesten luulot kuukautisista ja ehkäisystä loksauttavat leuat: "Hän kysyi, voisinko pidätellä?"

05.07.2019 15:45 - Senja Rapila

Naisten hormonitoiminta ei ole kaikille kaksilahkeisille tuttu juttu.

Naisten kuukautiset ja murrosikä eivät ole kaikille itsestäänselviä asioita. Twitterissä on käyty mielenkiintoinen keskustelu, jonka puitteissa on selvinnyt miesten harhaluuloja esimerkiksi ehkäisystä ja kuukautisista.

Jotkut miehet ovat nimittäin ajatelleet, että esimerkiksi ehkäisypillereitä syödään vain niinä päivinä, kun harrastetaan seksiä. Lisäksi harhaluuloja on myös kuukautisten syistä.

Voit lukea hulvattomia twiittejä alapuolelta.

"Kun palasin kotiin viikon kestäneeltä tyttöjen reissulta, eksäni syytti minua pettämisestä. Kun kysyin miksi hän sekoilee, hän vastasi nähneensä kun laitoin ehkäisypillerit mukaan kassiini. Hän kysyi, miksi tarvitsen niitä, jos en muka suunnitellut harrastavani seksiä. Siis herra, tarkoitatko niitä pillereitä, jotka joudun ottamaan päivittäin?"

"Sanoin eksälleni tarvitsevani tamponia, ja hän pyysi josko voisin pidätellä kotiin asti. Hän ajatteli, että naiset voivat vain pissata kuukautisensa."

"Mies sanoi minulle, että kuukautiset eivät ole luonnollinen asia, vaan ne johtuvat lihansyönnistä."

"Eksäni sanoi minulle, että syy kuukautisten pitkään kestoon ja kivuliaisuuteen johtuu siitä, etten juo tarpeeksi vettä."

"Mies väitteli kanssani siitä, että vaginan kunnollinen hoito sisältää sen, että jokaisen pissauskerran jälkeen paikat pitää putsata saippuavedellä ja hygieniapyyhkeillä. Kuulemma "siistit" naiset tekevät niin."

"Tuntemani mies oli vakuuttunut siitä, että hänen 13-vuotias tyttärensä harrasti seksiä, kun tytön rinnat ja lantio kasvoi kesän aikana. Mies uhkasi viedä hänen puhelimensa ja lukita hänet kotiin. Tytöllä oli vain murrosikä, mies luuli että seksi aiheutti kropan muuttumisen."

Lähde: Mirror

Lue myös: Naiset ällistyivät miesten tietämättömyydestä kuukautisia kohtaan - some täyttyi tarinoista

Lue myös: Miehen uhkarohkea vertaus kuukautiskipuihin sai somen sekaisin - naiset eivät jääneet sanattomiksi

Lue myös: Teinipoika ei halua kuulla tyttöystävänsä kuukautisista - nettikansa raivostui

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat