Kuva: All Over Press

Sinkkuelämää-tähti koki seksuaalista ahdistelua kuvauskulisseissa - avautui asiasta nyt

09.07.2019 09:45 - Katariina Auvinen

Sarah Jessica Parker ei kertonut, minkä elokuvan kuvauksissa tapaus sattui.

Sinkkuelämää-tähti, Sarah Jessica Parker, 54, on kertonut, että hän melkein käveli ulos ison elokuvan kuvauksista, koska hänen vastanäyttelijänsä käyttäytyi sopimattomasti ja ahdisteli häntä seksuaalisesti. 

Nainen ei paljasta, minkä ison elokuvan kuvauksista oli kyse, mutta hän oli kertonut asiasta tuottajille ja hänen avustajansa oli ostanut naiselle jo lentolipun pois pienestä kaupungista, jossa kuvaukset tapahtuivat. Parkerin piti todellakin vakuuttaa tuottajille, että hän aikoo lähteä ja lopettaa kuvaukset, ellei miespuolisen näyttelijän käytös häntä kohtaan muutu. 

- Vain tunneissa miesnäyttelijän käytös oli muuttunut. Minun piti kuitenkin vakuuttaa ensin kaikki muut, että olen tosissani ennen kuin mitään tapahtui, hän pohtii. 

Nainen on kertonut, että hän vielä tänäkin päivänä tuntee naisten aseman huonommaksi elokuva-alalla kuin miesten.

- Ihan sama, mitä projektia olin tai olen tekemässä, en vieläkään tunne, että minua kohdellaan tasavertaisesti miesten kanssa, hän kertoo. 

Parkerin mukaan miesnäyttelijän sopimaton käytös sai hänet tuntemaan itsensä huonommaksi pitkään. Se jätti pienen kalvavan epävarmuuden naiseen pitkäksi aikaa. 

Lue myös: Sarah Jessica Parker esitteli kauden muodikkaimman asusteen - katse jalkoihin!

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat