Kuva: Shutterstock

Älykello pelasti miehen hengen - "Hän heräsi vasta ambulanssin kyydissä"

26.09.2019 22:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Asiasta kertoo loukkaantuneen miehen poika.

Bob Burdett -niminen mies saa kiittää älykelloaan siitä, että on vielä hengessä.

Burdett oli nimittäin ollut pyöräilemässä vuoristossa Washingtonissa syyskuun 15. päivä, kunnes oli yhtäkkiä kaatunut pyörällään sekä tippunut jyrkänteeltä alas. Tapaturman takia mies oli iskenyt päänsä pahasti ja vaipunut tajuttomaksi.

Burdettilla oli ollut ranteessaan Apple Watch -niminen älykello, joka oli lähettänyt tapaturmasta ilmoituksen Burdettin pojalle sekä soittanut hätänumeroon ja jakanut loukkaantuneen sijainnin.

Tilanteesta kertoi Burdettin poika, Gabe Burdett, Facebook-sivullaan.

"Viime sunnuntaina meidän piti isäni kanssa yhdessä mennä vuoristoon pyöräilemään. Yhtäkkiä sain tekstiviestin isän Appe Watch -älykellolta, joka ilmoitti, että on havainnut vakavan putoamisen, ja jakoi minulle isän sijainnin.

Onnettomuuspaikka ei ollut kaukana siitä, missä meidän piti isäni kanssa tavata. Kun saavuin älykellon ilmoittamaan paikkaan, isä oli jo poissa. Selvisi, että pelastajat olivat hakeneet hänet, sillä älykello oli ilmoittanut tapaturmasta myös hätänumeroon.

Isä oli lyönyt päänsä pahasti ja herännyt vasta ambulanssin kyydissä. Hän saa kiittää älykelloa henkensä pelastamisesta."

Gabe Burdett oli jakanut tilanteesta myös kuvia Facebook-sivullaan ja ne olivat levinneet ympäri sosiaalista mediaa. Näet ne alta.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Lue myös: 7-vuotias sankarityttö pelasti perheensä hengen - "En voisi olla ylpeämpi"

Lue myös: Älykello pelasti opiskelijamiehen hengen - laite tallensi hälyttävän merkin

Lähde: Unilad

Kilpailut

Uusimmat