Kuva: Milena Raappana

Aino, 37, pakkaa elämänsä pakuun ja pakenee arkea maailmalle: 'Burn outin partaalla on oltu'

01.10.2019 16:30 - Milena Raappana

Aino Huilaja ja Jerry Ylkänen päättivät hylätä kiireisen elämänsä Suomessa ja lähteä maailmalle ilman tarkkaa määränpäätä tai paluupäivää.

- 24 tuntia vuorokaudessa säädämme. Viime hetken juttuja vielä tehtävänä, kuten töiden paketointi ja muutto. Aika paljon vaatii tällainen irtiotto, naurahtaa MTV Uutisista muutama viikko sitten irtisanoutunut uutisankkuri Aino Huilaja, 37, Voice.fi:n haastattelussa.

Lokakuun puolivälissä Huilaja ja hänen miehensä Jerry Ylkänen, 38, pakkaavat vain olennaiset tavarat pakettiautoon ja lähtevät reissuun ilman tarkempaa määränpäätä tai paluupäivää. Kaksikko oli ajautunut kiireiseen ja stressaavaan arjen oravanpyörään, jonka rikkomiseksi irtiotto tuntui oikealta ratkaisulta. 

- Se oli hiljaisuudessa syntynyt sopimus ennen kuin lopulta sanottiin ääneen, että jotain tarvitsisi tehdä. Tietyt rutiinit oli nähty. Konkreettinen idea lähti Ainolta, Ylkänen taustoittaa päätöstä.

- Teimme yhdessä Say What -dokumenttisarjan, jonka jälkeen oma sisäinen levottomuus kasvoi. Ollaan molemmat reissattu paljon, ja olen tehnyt töitä ulkomaantoimittajana. Tuli tunne, että maailman kutsuun on vastattava, Huilaja kertoo.

- Samaan aikaan oma arki täällä ei enää ollut sitä, mitä se oli ollut muutama vuosi sitten. Silloin nautti asumisesta Helsingin kantakaupungissa, hyvästä ja haastavasta työstä hienoissa studioissa upeiden ihmisten kanssa, mutta se ei enää antanut itselle sellaista palkkiota kuin aikaisemmin, hän jatkaa.

Media-alalla uraa uurtaneet Huilaja ja Ylkänen peräänkuuluttavat itsensä kehittämistä ja uuden oppimista. 

- Asioita on mukava tehdä omin käsin. Esimerkkinä letku, josta jätevesi valuu viemäriin. Sitä veden valumista on mukava katsoa ja ajatella, että itse tein! Tosi pikku juttuja, mutta silloin kun on tehnyt koko elämänsä immateriaalia työtä, niin ei ne ole, Ylkänen naurahtaa. 

"Kiireettömyys antaa armoa vastoinkäymisille"

Elämä maita ja mantuja kyntävän pakettiauton kyydissä saattaa kuulostaa idylliseltä. Kuitenkin usein vastoinkäymisiä tapahtuu eikä niitä aina pysty ennakoimaan. Paljon maailmaan nähneitä Huilajaa ja Ylkästä kauhuskenaariot mahdollisista pieleen menneistä asioista eivät kuitenkaan vaivaa. 

- Lomamatkat ja työreissut eivät ole olleet meillä sellaista Teneriffa-kamaa. Luulen, että molemmilla on aika hyvät sisäänrakennetut kyvyt ratkaista ongelmia. Ja toisaalta, mitä väliä, jos vaikka autosta puhkeaa rengas, kun ei ole mihinkään kiire. Siinä sitten auto lepää hetken jonkun ladon vieressä, odotellaan ja juodaan kahvit, kunnes saadaan apua paikalle, Ylkänen kuvailee. 

(kuva: Milena Raappana)

- Arjen pyörittämisessähän tuollaiset asiat muuttuvat kauheiksi, kun sinulla on kiire. Kiireettömyys antaa todella paljon armoa vastoinkäymisille, hän jatkaa. 

Uutistoimittajan työ on pistänyt Huilajan piinaaviinkin tilanteisiin, joissa hän omin sanoin on tunnin varoitusajalla istunut lentokoneessa eikä ole tiennyt, mihin tarkalleen joutuu. 

- Olen pitänyt ohjenuorana sitä, että todennäköisesti ympärillä on ihmisiä, joilta voi kysyä apua ja kaikilta voi odottaa sitä, että meissä on enemmän samaa kuin erilaisuutta, Huilaja täsmentää. 

Takaisin opiskelijatyyppiseen ajatteluun

Elämän pakkaaminen pakettiautoon tarkoitta myös materiasta luopumista. Se on tuntunut parista helpottavalta. 

- Osa tavaroista on myyty, osa jää vuokralle menevään asuntoon, osa menee varastoon. Tavaroiden inventaario vie aikaa, mutta se on ollut puhdistava kokemus. Vähän tavaran kanssa elämisestä tulee vain hyvä mieli, Huilaja sanoo.

- Rivien välistä voi lukea, että hirveässä stressissä ja burn outin partaalla ollaan oltu. Elämäntapa on ollut tosi työorjentoitunutta osittain siksi, että ollaan haluttu ja tykätty siitä, mitä teemme. Nyt luovumme sekä konkreettisesti että henkisesti kaikesta tavarapaljoudesta ja stressistä, hän jatkaa. 

Ylkänen kuvailee hengästyttävän kiireisen arjen alkaneen nuorena uran rakentamisesta, jolloin suunta oli vain ylöspäin. 

- Loputon kasvu ei kuitenkaan ole mahdollista. Jos elämä tämän matkan jälkeen palautuu standardimpaan muotoon, toivoisin ikään kuin palaavani 25-vuotiaaseen versiooni. Silloin ei ollut paljon tuloja, mutta ei myöskään kauheasti paineita. Olisi mukava palata semmoiseen opiskelijatyyppiseen ajatteluun "tee itse, niin säästät", Ylkänen kuvailee ja sanoo, että kiire nostaa asumis- ja elinkustannuksia vapaa-ajan ollessa kortilla. 

- Toivoisin, ettei minulla olisi koko ajan jotain päämäärää tai tavoitetta, jota kohti olen menossa. Ja ettei kalenteri olisi koko ajan täynnä, vaan seuraavan päivän ohjelmasta ei olisi tietoakaan, Huilaja kuvailee. 

- Tylsistyminen tekee hyvää. Alkaa ehkä muistikortilta löytyä taas tilaa uusille ideoille, kun sieltä raivaa vähän tavaraa pois, Ylkänen tiivistää. 

Lue myös: Voita pelkosi - 8 elämänohjetta, jotka matkustus opettaa

Lue myös: Matkustaminen kannattaa - 10 syytä lentää kauas pois edes kerran vuodessa

Kilpailut

Uusimmat