Kuva: AOP

Bachelorette-kilpailija ei onnistunut piilottamaan erektiota kuvauksissa - "Liian pienet housut"

01.10.2019 22:45 - Iiro Myllymäki

Ohjelmassa kilpaillut Tyler Cameron sai erektion muhinointisession seurauksena kameroiden käydessä.

Bachelorette-ohjelman kilpailija Tyler Cameron, 26, on avautunut kiusallisesta ongelmasta ohjelman kuvauksissa. Mies pääsi läheisiin tunnelmiin ohjelmassa miesystävää etsineen Hannah Brownin, 24, kanssa useaankin otteeseen. Kerran mies ei kyennyt peittelemään saamaansa erektiota kuvauksissa.

Tilanne sattui Latviassa, minne mies ja muut kilpailijat oli lennätetty viettämään aikaa Brownin kanssa. Mies on muistellut tilannetta The Ringer’s Bachelor Party -podcastissa.

- Minulla oli tiukat, liian pienet housut jalassani. Muhinoimme ja kuvausryhmä sanoi, että nyt pitää lähteä. Sanoin, että ei. He kuitenkin pakottivat meidät lähtemään ja mietin, että minulla on nyt erektio ja koko Amerikka tulee näkemään sen. Hannah kysyi, pitäisikö hänen tulla kävelemään eteeni. Sanoin, että annan sen vain näkyä, Cameron muistelee.

Lopulta miehen erektiosta ei kuitenkaan otettu videokuvaa ohjelmaan mukaan. Mies ei lopulta ollut Bachelorette-Hannahin valinta, vaan sijoittui toiseksi.

Tyler Cameron on ollut otsikoissa Bachelorette-ohjelman jälkeenkin. Mies on yhdistetty romanttisessa mielessä huippumalli Gigi Hadidiin. Cameron on nähty Hadidin seuralaisena esimerkiksi mallikaunottaren isoäidin hautajaisissa. Mies on kuitenkin itse kertonut haastattelussa kaksikon olevan vain ystäviä keskenään.

Lue myös: Bachelorette-hittisarjan ympärillä skandaali - ex-rakkaan väitteet vaarantaneet turvallisuuden

Lue myös: Bachelorette-kaunotar loksautti kaikkien leuat - totaalinen yllätysratkaisu ruususeremoniassa

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat