Kuva: AOP

Kendall Jennerilla vauvakuume? "En malta odottaa, että saan lapsia!"

07.10.2019 22:15 - Lauri Kujanpää

Asia paljastui Keeping Up With The Kardashians -sarjan jaksossa.

23-vuotias supermalli Kendall Jenner paljasti isosiskolleen Kim Kardashianille, 38, että haluaisi lapsia.

Tilanne tapahtui Keeping Up With The Kardashians -sarjan tuoreessa jaksossa, jossa kaksikko keskusteli perheen perustamisesta.

- En malta odottaa sitä päivää, että saan lapsia! Aion antaa tulevalle lapselleni mahdollisuuden harrastaa kaikkea mahtavaa! Jenner riemuitsi.

Isosisko Kim oli asiasta myös innoissaan, sillä Kendall Jenner on tällä hetkellä ainoa Kardashianin siskoksista, jolla ei vielä lapsia ole.

Jenner on tällä hetkellä sinkku, vaikka hänen on huhuttu palaavan yhteen edellisen poikaystävänsä A$AP Rockyn, 31, kanssa. Kendall ei kuitenkaan ole ottanut mitään paineita perheen perustamisesta, sillä hän tietää, että se tulee vielä joskus eteen. Vauvakuume hänellä kuitenkin saattaa olla. 

Keeping Up With the Kardashians -sarjassa nähdään Kendall Jennerin lisäksi muun muassa se, kun Kourtney Kardashian, Kendall Jennerin isosisko, lähtee perheensä kanssa juhlimaan 40-vuotispäiväänsä Suomeen, Rovaniemelle.

Kourtneyn mukana Suomessa oli myös hänen ex-miehensä Scott Disick ja lapsensa. Suomi-jakso löytyy nyt C Moresta.

Kim Kardashian ja Kendall Jenner. (kuva: AOP)

Lue myös: MTV: Kourtney Kardashian pulahti bikineissään avantoon Lapissa - naisen reaktio näkemisen arvoinen!

Lue myös: Tähdet rakastuivat roisiin bleiseriin - katso Kendall Jennerin ja Scarlett Johanssonin tyylit

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat