Kuva: Shutterstock

Mies hävitti lompakon - löytäjän kekseliäisyys ihastuttaa somekansaa

16.10.2019 19:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Tarinasta on tullut viraalihitti.

Lompakon hävittäminen on aina hyvin ikävä asia. Varsinkin, jos sitä ei enää löydy, joutuu omistaja uusimaan kaikki korttinsa, ja pahimassa tapauksessa myös iso läjä käteistä rahaa katoaa kuin tuhka tuuleen.

Tim Cameron -niminen mies kertoo Twitterissä, että hän oli onnistunut hävittämään lompakkonsa eikä se sisältänyt minkäänlaisia yhteystietoja. Cameronin onneksi lompakon löytänyt henkilö oli kiltti ja teki ovelan tempun, jotta löytäisi omistajan.

Löytäjä oli nimittäin siirtänyt löydetylle luottokortille omaa rahaa aina pennin kerrallaan. Jokaisessa siirrossa hän kirjoitti, että on löytänyt lompakon ja että Cameronin pitäisi ottaa yhteyttä häneen. Löytäjä myös ilmoitti myös puhelinnumeronsa.

Jokaiseen siirtoon pystyi laittamaan vain 18 merkin viestin kerrallaan, joten siksi niitä tarvittiin useampia.

Cameronin twiitistä tuli viraalihitti ja se levisi pitkin sosiaalisia medioita. Pelkästään Twitterissä se on kerännyt yli 33 000 kommenttia. Useat ihmiset ihastelevat löytäjän oveluutta.

"Mahtavaa kekseliäisyyttä!"

"Onpas ihanaa kuulla tällaisia tarinoita"

"Löytäjä on varsinainen enkeli!"

Lompakko oli lopulta päätynyt Cameronille - kiitos kekseliään löytäjän.

Twiitin näet alta.

Jos twiitti ei näy, paina tästä.

Lue myös: Lapsen teko luonnontieteellisessä museossa nousi nettihitiksi - ymmärrätkö syyn?

Lue myös: Anopin teko sai nettikansan raivostumaan: "Kuinka hän kehtasi?"

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat