Kuva: AOP

Nicki Minaj avioitui - suhdetta takana vasta alle vuosi

22.10.2019 10:15 - Reija Saarinen

Minaj ilmoitti asiasta muun muassa omalla Instagram-tilillään.

Nicki Minaj, 36, on avioitunut. Hän kertoi iloisen uutisen muun muassa Instagram-tilillään, jossa hän jakoi videopätkän hääaiheista mukeista ja muusta rekvisiitasta.

Minaj ja hänen puolisonsa Kenneth Petty, 41, ovat pitäneet yhtä vasta alle vuoden verran. Rakkaus on kuitenkin syventynyt sen verran suureksi, että he päättivät tehdä siitä virallista.

Minaj ei ole paljastanut Instagram-videota enempää yksityiskohtia avioliitostaan, mutta hän on kuitenkin vihjaillut niistä jo aiemmin tänä vuonna. 

- Olen tekemässä levyä ja siksi minulla ei ole aikaa viettää mitään suuria häitä juuri nyt. Ennen kuin 90 päivää on kulunut, tulen olemaan naimisissa. Se tekee minut onnelliseksi, sillä rakkaani on parasta maailmassa, hän kertoi elokuussa.

Julkaisu Instagramissa on saanut aikaan onnitteluiden tulvan. Kommentteja pääset katsomaan alta. Jos se ei näy, pääset katsomaan sen myös täältä

Lue myös: Nicki Minaj ei malta odottaa, että saisi lapsia: "Harjoittelemme tekoa kolmesti päivässä"

Lue myös: Nicki Minajin roisi verkkomekko ei paljoa peittänyt - fanit suitsuttavat asua!

Lähde: People

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat