Kuva: AOP

Sharon Osbourne avautui tuoreimmasta kauneusleikkauksestaan: "Tuskin tunsin suutani"

24.10.2019 10:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Osbournen mukaan hänellä on aina leikkauksen jälkeen yksi pelko.

Sharon Osbourne, 67, avautui tuoreessa haastattelussa viimeisimmästä kauneusleikkauksestaan. Naisen mukaan leikkaukseen meneminen on aina jännittävää, sillä lopputulokseen on oikeasti vaikea varautua.

- Suurin pelkoni on aina se, että kun herään, näytänkin joltain kykloopilta. Sitä ei koskaan tiedä, hän kertoo. 

Tuoreimman leikkauksensa jälkeen Osbourne ei ollut tuntea suutaan. Ja totuuden nimissä hän totesi, ettei tunne sitä kunnolla vieläkään. 

- Olin suupielien leikkauksessa ja en tuntenut suutani lainkaan ensimmäisen viikon aikana. Tunnen sitä tuskin nytkään, hän jatkaa.

Naisen mukaan suu meni tunnottomaksi ja näkykin oli monen mielestä hämmentävä. 

- Suuni oli ihan turta. Se oli toiselta puolelta ylhäällä ja näytin Elvikseltä. Lapset ja Ozzy kyselivät minulta, että miksi virnuilen. En kuitenkaan virnuillut tai tehnyt mitään muutakaan, Osbourne toteaa.

Osbournen mukaan leikkaukseen haluavien kannattaa ehdottomasti etsiä hyvä kirurgi. Sen lisäksi hän kehottaa miettimään leikkausten määrää. 

- Liian moni menee leikkauksissaan liian pitkälle. Se ei vaan silloin enää toimi, hän päättää. 

Lue myös: Sharon Osbourne: "Ozzy kärsii kovista kivuista"

Lue myös: Sharon Osbourne myönsi huumanneensa Ozzyn - "En olisi muuten saanut selville totuutta"

Lähde: Yahoo

Kilpailut

Uusimmat