Kuva: AOP

Some sekosi Kim Kardashianin lasten yhteiskuvasta, fanit hämmästelevät: 'En pääse yli tästä'

20.11.2019 15:15 - Emmi Moilanen

Tuore julkaisu keräsi faneilta hetkessä yli miljoona tykkäystä Instagramissa.

Seurapiirikaunotar Kim Kardashian, 39, on saanut ajoittain faneilta kritiikkiä lastenkasvatuksestaan. Naista on arvosteltu esimerkiksi siitä, ettei hän ole hyvä roolimalli 6-vuotiaalle esikoiselleen North Westille, jonka meikkaaminen on aiheuttanut suukopua myös Kardashian-West perheen keskuudessa.

Kardashian ei kuitenkaan ole lannistunut saamasta kommentoinnista, vaan julkaisee yhä myös lastensa kuvia Instagram-tilillään, jota seuraa yli 152 miljoonaa ihmistä. Tällä kertaa nainen julkaisi kahden nuorimmaisensa, Chicagon, 1, ja puolivuotiaan Psalmin, yhteiskuvan fanien nähtäville.

Suloinen otos on hurmannut heidät täysin ja julkaisu keräsi lyhyessä ajassa yli miljoona tykkäystä. Tämän lisäksi myös kommenttikenttä täyttyy tasaiseen tahtiin.

”Miniversiot Northista ja Saintista,” eräs kommentoija hämmästelee viitaten Kardashianin vanhempiin lapsiin.

”En pääse yli siitä, kuinka hurmaava Chicago on.”

”Hurmaavia lapsia.”

”He ovat söpöimmät ikinä!”

Pääset katsomaan Kardashianin julkaiseman kuvan alta.

Kardashian julkaisi vanhan kuvan myös esikoisestaan, vuonna 2013 syntyneestä Northista. Nainen hämmästelee kuvatekstin yhteydessä sitä, kuinka pieni hänen 6-vuotiaansa on joskus ollut.

Voit katsoa kuvan alta.

Lue myös: Kim Kardashian lihoi vuodessa 8 kiloa - paljasti syyn Instagramissa

Lue myös: Kim Kardashianin vanhemmuutta arvostellaan tuoreen kuvan takia - ymmärrätkö syyn?

Lue myös: Kim Kardashianin minimekko korosti muotoja täydellisesti - fanit sekosivat näystä

Kilpailut

Uusimmat