Miss Universum -kaunotar kertoi homoseksuaalisuudestaan avoimesti - teki samalla historiaa

11.12.2019 09:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Miss Myanmar Swe Zin Htet haluaa antaa äänensä niille, jotka eivät sitä muuten saa.

Miss Myanmar Swe Zin Htet, 21, teki eräänlaista historiaa viime sunnuntaina järjestettävissä Miss Universum -kisoissa. Hän on nimittäin ensimmäinen avoimesti homoseksuaali osallistuja kyseisissä kisoissa.

Nainen kertoi avoimesti seksuaalisesta suuntautumisestaan vain muutama päivä ennen suurta finaalia. Hän kertoi asiasta kauneusasioihin paneutuneella blogisivustolla. 

"Olen ollut täysin tietoinen seksuaalisesta suuntautumisestani jo pitkään. Tiesin olevani "yksi heistä" jo vuonna 2015. Tämä on tietenkin henkilökohtaisesti melko haastavaa, mutta haluan käyttää ääntäni, jotta voin edistää tätä asiaa. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun voin puhua siitä julkisesti", hän kertoi.

Zin Htetin kotimaassa Myanmarissa homoseksuaalisuus on edelleen rikos. Siksi hänen rohkea esiintulonsa on uutisoimisen arvoinen. Monien fanien keskuudessa hänestä onkin tehty sankari.

"Minusta tuntuu, että tämä hetki aloitti uuden luvun elämässäni", monet ovatkin todenneet.

Kerrottuaan asiasta hän julkaisi myös Instagram-tilillään kuvan, jossa kertoo olevansa ylpeä. Sen ja muita kuvia kaunottaresta pääset katsomaan alta.

Lue myös: 26-vuotias Zozibini kruunattiin Miss Universumiksi - katso kuvat tummasta kaunottaresta

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat