Kuva: Shutterstock

Tänään tv:ssä: sadeviittaan sonnustautunut kiikaroija murhaa perheenisän teloitusmaisesti

28.01.2020 07:15 - Milena Raappana

Arman ja Suomen rikosmysteerit käsittelee vuonna 2018 tapahtunutta erikoista murhaa.

Vuoden 2018 elokuussa perheenisä ilman rikostaustaa löytyy kotoaan kuolleena. Hänen kätensä ja jalkansa oltiin sidottu ja hänet oli tapettu sänkyynsä teloitustyylisesti ampumalla päähän. 

Arman ja Suomen rikosmysteerit -ohjelma syventyy tapaukseen, josta ei juurikaan muita jälkiä ollut jäänyt ja oli poliisille aluksi täysin mysteeri. Vyyhti alkoi kuitenkin monien mutkien jälkeen selvitä, kun naapurin nainen ilmoitti erikoisesta havainnostaan. 

Hän oli pyöräilleessääm huomannut sadeviittaan ja aurinkolaseihin sonnustautuneen henkilön kiikaroineen rikospaikaksi osoittautuneeseen asuntoon. Asustus oli kummallinen, sillä ulkona oli lämmin hellepäivä.

Tutkinnan edetessä kävi ilmi, että epäilty henkilö oli erityisen vaarallinen. Henkilöllä oli hallussaan paljon aseita, joten poliisin Karhu-valmiusyksikkö hälytettiin tekemään kiinniotto. 

Kiinnioton aikana tapahtui kuitenkin tapaus, joka jätti epäillyn motiivit pimentoon. 

Arman ja Suomen rikosmysteerit

Nelonen

klo 22

Lue myös: Murhaaja asui perheen talossa kuukausia ennen verityötä - kotiapulainen luuli kummitukseksi

Kilpailut

Uusimmat