Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: Edesmenneen Jörn Donnerin ohjaama klassikkoelokuva

11.02.2020 07:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Donner menehtyi 86-vuotiaana.

Kulttuurivaikuttaja ja poliitikko Jörn Donner menehtyi 30. tammikuuta 86-vuotiaana. Donner toimi pitkään muun muassa kansanedustajana sekä kolme vuotta Euroopan parlamentin jäsenenä.

Tänään tv:ssä nähdään Donnerin ohjaama suomalainen klassikkoelokuva Mustaa valkoisella, jossa hän myös itse näyttelee pääosaa. Elokuva julkaistiin vuonna 1968 ja se kertoo mainospäällikkö Juha Holmista, jonka perhe valitaan "Vuoden perheeksi", mutta kaikki ei olekaan sitä, miltä ulospäin näyttäisi.

Donnerin lisäksi leffassa näyttelevät muun muassa Kristiina Halkola, Liisamaija Laaksonen sekä Jukka Virtanen. Mustaa valkoisella palkittiin kolmella Jussi-patsaalla ja se keräsi teattereihin sankoin joukoin katselijoita.

Mustaa valkoisella

Yle Teema

Kello 21.55

Lue myös: IL: Jörn Donner on kuollut

Kilpailut

Uusimmat