Kuva: FutureFilm, YouTube

Tänään tv:ssä: Peter Franzén Hollywood-leffassa - iso toimintakohtaus Sean Pennin kanssa

28.02.2020 07:15 - Iiro Myllymäki

Peter Franzén näytteli sivuroolia The Gunman -elokuvassa.

Vuonna 2015 ilmestynyt The Gunman -elokuva on suomalaisittain mielenkiintoinen, sillä leffassa sivuroolissa nähdään Peter Franzén. Franzén nähdään elokuvassa pahisroolissa, ja hän pääsi elokuvassa näyttelemään Hollywood-tähti Sean Pennin kanssa suuressa toimintakohtauksessa.

The Gunman -elokuvassa Pennin esittämä tarkka-ampuja Terrier joutuu painumaan maan alle suoritettuaan Kongon kaivosministerin salamurhan. Mies joutuu kuitenkin itse murhayrityksen kohteeksi.

Kyseessä oli Peter Franzénin suurin kansainvälinen rooli tuohon mennessä. Sittemmin mies on näytellyt Viikingit-suursarjassa. Franzén kertoi The Gunman -leffan ilmestymisen aikoihin Ylen haastattelussa siitä, miten työskentely yhdessä Sean Pennin kanssa sujui.

- Alussa mietin, että olenko oikeasti tässä Pennin seurassa. Mutta kyllä siihen tottui aika nopeasti. Varsinkin kun sain kerrottua systeemeistä ulos, että sinä olet yksi syy, miksi ryhdyin näyttelijäksi. Hän otti tämän hyvin vastaan eikä siitä enää puhuttu, Franzén totesi.

Voit katsoa alta elokuvan trailerin. Jos se ei näy alla, klikkaa tästä.

The Gunman
TV5
21.00

Lue myös: Vahinko Viikingit-sarjan kuvauksissa: Peter Franzén putosi haarniskassa syvään veteen

Lähde: Yle

Kilpailut

Uusimmat