Kuva: AOP

Muodoistaan tunnettu mallikaunotar Chrissy Teigen myöntää: "Suurennutin rintani 20-vuotiaana"

05.03.2020 17:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Teigenin mukaan hän kävi kirurgin pakeilla 20-vuotiaana.

Muun muassa Sports Illustrated -lehden bikinimallina tutuksi tullut mallikaunotar Chrissy Teigen, 34, kertoo tuoreessa haastattelussa käyneensä kirurgin pakeilla 20-vuotiaana. Tuolloin hän kertomansa mukaan suurennutti rintansa.

- Kyllä, suurennutin rintani, kun olin 20-vuotias. Tein sen pitkälti uimapukukuvausten vuoksi. Tiesin, että tulen esimerkiksi makaamaan paljon, joten halusin niiden olevan terhakkaat, hän kertoo haastattelussa.

Teigen lisäsi myös, että lasten saaminen muutti rintoja suuresti.

- Kun sitten saa lapsia ja rinnat täyttyvät maidosta, ne eivät enää ole ennallaan. 

Teigen myöntää, että olisi halukas menemään korjausleikkaukseen, mutta samaan aikaan hän pelkää. 

- Kun saa lapsia, alkaa pelätä asioita ihan eri tavalla. Rinnat pitäisi "huoltaa" kymmenen vuoden välein. Mutta kun saa lapsia, alkaa ajatella riskejäkin ihan eri tavalla. En minä halua kuolla rintaleikkauksessa.

Siksi nainen haluaisikin luopua implanteista kokonaan. Samaan hengenvetoon hän kertoo siitä, miten äitiys on muuttanut hänen suhtautumistaan kehoonsa.

- Oli aika, jolloin punnitsin itseni kolme kertaa päivässä. Tein sitä kaikkiaan kahdeksan vuoden ajan. Minulla oli tarkka mielikuva siitä, missä painossa haluan olla. Paino kuitenkin muuttui, kun raskauksien jälkeen. Milesin syntymän jälkeen minulla kesti noin vuoden ajan, että olin sinut vartaloni kanssa.

Lue myös: Chrissy Teigenin sivaltava vastaus nettitrollille kerää aplodit somessa: 'Hän on raivokas'

Lue myös: Chrissy Teigen jakoi teinikuvan - kulmakarvat varastavat huomion

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat