Kuva: AOP

Näyttelijäkaunotar ei suostunut kotikaranteeniin - fanit raivostuivat

21.03.2020 15:15 - Lauri Kujanpää

Lilly aiheutti melkoista kohinaa sosiaalisessa mediassa.

Muun muassa Marvel- ja Hobitti-elokuvista tuttu näyttelijäkaunotar Evangeline Lilly, 40, sai faninsa raivostumaan.

Lilly nimittäin kertoi sosiaalisessa mediassa, että oli vienyt lapsensa normaalisti jumppaleirille ja korosti vielä, että he olivat pesseet kätensä. Eräs fani oli hämmästellyt tätä kovasti.

"Ette ole koronakaranteenissa?", fani kysyi, johon Lilly vastasi: "Ei tässä perheessä."

Lopulta se, että Lilly ei suostu pysymään kotona miljoonien muiden ihmisten tavoin, sai fanit suorastaan raivon valtaan.

"Mitä ihmettä? Kai tiedät, että korona leviää hyvin helposti?"

"Olet hyvin itsekäs nyt, Lilly. Olen suuri fanisi, mutta minua huolettaa, että olet näin vastuuton".

Lilly päätti lopulta puolustautua. Hän kutsui koronavirusta "flunssaksi" ja kertoi, että ei ole sattumaa, että kyseinen tauti tulee juuri vaalivuonna. Yhdysvalloissa on nimittäin tänä vuonna presidentinvaalit.

"Haluan pitää vapauteni ja lapseni myös. En suostu siihen, että päättäjät saavat valita, miten ja missä liikumme", kaunotar myös kirjoitti.

Näet kohua aiheuttaneen julkaisun alta.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Lue myös: Koronavirus näkyy jo tatuoinneissakin - katso millaisia kuvia ihmiset ovat ikuistaneet ihoonsa

Lue myös: Wonder Woman -kaunotar sai julkkikset laulamaan maailmalle - katso ilmiöksi noussut video

Lue myös: Uusi somehaaste leviää - ihmiset koristelevat kotinsa jouluvaloin synkkien aikojen vastapainoksi

Lähde: Usa Today

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat