Kuva: AOP

Tänään tv:ssä rajujen syytöstenkin kohteena ollut elokuva legendaarisesta hip hop -yhtyeestä

12.05.2020 07:15 - Milena Raappana

N.W.A-kokoonpanosta kertova elokuva haastettiin oikeuteen sen julkaisun jälkeen.

Tänään tv:ssä nähdään vuonna 2015 valkokankaille tullut elämänkerrallinen draamaelokuva Straight Outta Compton, joka kertoo yhdestä legendaarisimmesta hip hop -yhtyeestä N.W.A:sta

Tarina alkaa vuoden 1986 Kalifornian Camptonista, jossa Dr. Dre (Corey Hawkins) saa huumediileri Eazy-E:n (Jason Mitchell) vakuutettua levy-yhtiön perustamisesta nuoren räppärin Ice Cuben (O'Shea Jackson) realististen räppien herättäessä kiinnostusta. 

Kun heidän hittinsä Boyz-n-the-Hood ei saa vihreää valoa newyorkilaiselta rap-kokoonpanolta, he päättävät yhdessä DJ Yellan (Neil Brown Jr.) ja MC Renin (Aldis Hodge) kanssa perustaa N.W.A:n ja esittää biisin itse. 

Yhtyeestä, jonka sanoitukset käsittelivät muun muassa raakaa todellisuutta jengimaailmasta ja poliisiväkivallasta, tuli gansta rapin edelläkävijä. Heidän yksi tunnetuimmista hiteistään Fuck The Police syntyi, kun poliisit häiritsivät yhtyettä heidän ulkonäkönsä ja rotunsa takia. Vuoden 1989 konserttikiertuuella FBI vaati kokoonpanoa olla esittämättä kappaletta, sillä heidän mukaansa se lisäsi väkivaltaa viranomaisia vastaan. 

Elokuvassa Paul Giamatti esittää yhtyeen manageriksi noussutta Jack Helleriä, jota Dr. Dre ja Ice Cube syyttivät rahan varastamisesta. Elokuvan ilmestymisen jälkeen Heller haastoi elokuvan tekijät oikeuteen, sillä hänen mielestään häntä ja faktoja vääristeltiin filmissä. 

Oikeustaistelu oli jo pitkällä, kun Heller sai kohtalokkaan sydänkohtauksen. Miehen asianaja osoitti syyttävän sormensa kuolemasta elokuvaa kohtaan. 

Straight Outta Compton

21:00

TV5

Jos video ei näy, voi katsoa sen täältä.

Lue myös: Tupacin kaksoisolento palkattiin näyttelemään häntä - pysäyttävä yhdennäköisyys

Kilpailut

Uusimmat